c

Antero Toikan Kasvukäytävä on Nelostien uusin taideteos

Lehdistötiedotteet 28.2.2006 13:58 CET

Nelostien varteen Helsingin ja Lahden puoliväliin on pystytetty taiteilija Antero Toikan suunnittelema Kasvukäytävä-niminen taideteos.

Kahden toisiaan leikkaavan ympyrän kaaren kautta teos kuvaa pohjoista ulottuvuutta ja kasvukäytävää, johon sijoittuvat Nelostie ja Kerava-Lahti-oikorata. Taideteos sijaitsee Mäntsälän Ohkolassa meluesteeksi rakennetulla kumpareella Nelostien ja oikoradan välissä.

Teoksen rakenteessa on huomioitu maapallon kallistuskulma suhteessa aurinkoon ja teos tukeutuu alustaansa kumpareen muotojen mukaan. Kaarien leikkauskulma osoittaa Pohjantähden suunnan taivaankannella.

Taideteos on valmistettu harjatusta haponkestävästä teräksestä ontelorakenteena.

Pimeänä vuodenaikana teos valaistaan häikäisemättömillä maahan upotetuilla valonheittimillä.

Ennen tätä Lahdentien varteen on pystytetty viisi taideteosta: Kari Lindströmin Valoneula Lahden lähistöllä, Yrjö Ala-Heikkilän Hollo ja Martta Hollolassa, Paavo Palokankaan Liehuva Harja Orimattilassa, Mikko Ahon Kiven ja valon kunta Mäntsälässä ja Yrjö Ala-Heikkilän Nuottiviivasto Järvenpäässä.

Skanska on osakkaana Helsinki–Lahti-moottoritien rakentaneessa Tieyhtiö Nelostie Oy:ssä. Vuonna 1999 valmistunut tie on ensimmäinen Suomessa ja Pohjoismaissa elinkaarimallila toetutettu suurhanke.

Lisätietoja: Tieyhtiö Nelostie Oy, toimitusjohtaja Tom Schmidt, puh. (09) 6152 2531, 0400 449 656, Contact

www.nelostie.net