c

Hervannan 16-kerroksinen Matrix on saavuttanut harjakorkeutensa

Lehdistötiedotteet 15.3.2012 8.45 CET

Hervannan uusi maamerkki, 16-kerroksinen asuintornitalo Matrix on saavuttanut harjakorkeutensa.

"Rakennustyöt ovat edenneet nopeasti. Runkovaihe kesti elokuun puolivälistä jouluun, eli yksi kerros tehtiin viidessä työpäivässä. Torninosturi pystytettiin ensin noin puoleenväliin rakennuksen korkeudesta, ja rakennuksen rungon noustua puoliväliin nosturi korotettiin täyteen mittaansa", kertoo vastaava työnjohtaja Perttu Pitkälä töiden sujumisesta. Parhaillaan käynnissä ovat sisätyöt: tasoitetyöt, maalaus ja kalusteasennukset.

As. Oy Tampereen Matrix I:een valmistuu 93 asuntoa. Ylimpään kerrokseen tulee asukkaiden käytössä oleva näköalaterassi, joka nostettiin paikoilleen helmikuussa. Talo valmistuu maaliskuussa 2013.

”Asunnoista on myyty jo yli puolet. Asukkaita kiinnostavat erityisesti hyvä sijainti, Hervannan erinomaiset palvelut sekä hienot näkymät asunnoista”, kertoo Skanska Kotien asuntomyyjä Johanna Saaristo.

Matrix sijaitsee Hervannan Valtaväylän ja Tieteenkadun välissä yliopistokampuksen ja Kauppakeskus Duon tuntumassa. Tummanpuhuva betonirunko ja lasitetut parvekkeet luovat talolle modernin ilmeen.

Matrix on yksi kolmesta kortteliin suunnitellusta tornitalosta. Niiden ilme perustuu tontinluovutuskilpailun voittaneeseen suunnitelmaan, josta on vastannut arkkitehti Timo Veijonsuo Arkkitehdit LSV Oy:stä.

Matrix-nimen taustalta löytyy matriisi, matemaattinen taulukko, jota käytetään monesta muuttujasta riippuvien ilmiöiden tarkasteluun ja kaksiulotteisen tiedon havainnollistamiseen”, kertoo Johanna Saaristo.

Skanska on toteuttanut myös useita muita asuintornitaloja: 18-kerroksisen Reimantornin ja 21-kerroksisen Leppävaaran tornin Espooseen, 17-kerroksisen Kielotornin Vantaalle, ja 15-kerroksisen Horisontin Jyväskylään sekä työyhteenliittymänä rakennetun 17-kerroksisen Sellonhuipun Espooseen. Loppukeväästä 2012 valmistuu Vantaalle 15-kerroksinen Martintorni.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Toni Tuomola, Tulosyksikön johtaja
Jaa