c

Skanska ja NCC kehittämään Vantaan Kivistön kaupunkikeskusta

Lehdistötiedotteet 9.4.2013 8.00 CET

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle, että Kivistön kaupunkikeskuksen suunnitteluvaraus annettaisiin Skanskalle ja NCC:lle.

Kivistön kaupunkikeskuksen sijainti Vantaalla

Tavoitteena on, että Länsi-Vantaalle tulevan Kehäradan aseman ympäristöön rakennettavan kaupunkikeskuksen ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön vuonna 2017.

Skanska ja NCC kehittävät ja toteuttavat Kivistön kaupunkikeskuksen, ja Vantaan kaupunki puolestaan luo kaavalliset ja muut edellytykset hankkeen toteuttamiselle. Kivistöön nousee liike- ja palvelukeskus, jossa yksityiset ja julkiset palvelut, asuminen, liikenne ja vapaa-ajanvietto nivoutuvat hyvin toimivaksi ja kaupunkikuvaltaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Ensimmäisessä vaiheessa Hämeenlinnanväylän ja Vanhan Nurmijärventien väliin, Kehäradan eteläpuolelle tullaan toteuttamaan hiukan nykyistä Myyrmannia suurempi liike-, palvelu- ja viihdetiloista koostuva keskus. Lisäksi alueelle tullaan rakentamaan noin 10 000−25 000 kerrosneliötä asuntoja ja hotellitiloja.

”Kaikki nämä yhdessä tulevat muodostamaan noin 100 000 kerrosneliön eli suunnilleen Jumbon kokoisen kaupunkikeskuksen. Kivistöstä tulee yksi pääkaupunkiseudun vetovoimaisimmista liike- ja palvelukeskuksista”, sanoo apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulainen Vantaan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalta.

Vantaan kaupunginhallitus on jo aiemmin antanut Kivistön keskustaan suunnitteluvarauksen Helsingin Osuuskauppa Elannolle ja Ruokakeskolle, jotka vastaavat kaupallisen suuryksikköalueen kehittämisestä kyseessä olevan alueen eteläpuolelle Tikkurilantien lähelle.

"Lähdemme erittäin mielellämme kehittämään Kivistön kaupunkikeskusta yhdessä Vantaan kaupungin ja NCC:n kanssa. Hyvät kokemukset yhteistyöstä NCC:n kanssa kauppakeskus Sellon ja sen ympäristön toteutuksessa Espoon Leppävaarassa sekä useissa eri projekteissa HOK-Elannon ja Ruokakeskon kanssa antavat hyvän pohjan Kivistön kaupunkikeskushankkeelle”, toteaa kaupunkikehityshankkeista Skanskassa vastaava johtaja Antti Tuomainen.

Kumppaneita haettiin julkisella menettelyllä

Vantaan kaupunki haki Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelu- ja toteuttajakumppaneita julkisella menettelyllä, joka käynnistyi keväällä 2012. Ehdotuksia kaupunkikeskuksesta jätettiin kuusi.

Kaupungin mukaan NCC:n ja Skanskan ehdotuksia yhdistämällä ja yhdessä kehittämällä on saavutettavissa kaupungin ja muiden sopijapuolten tavoitteiden mukainen kaupunkikeskus.

Projektinjohtaja Reijo Sandberg Vantaan kaupungilta toteaa, että julkinen kumppanien hakumenettely osoittautui toimivaksi ratkaisuksi ja se toi mukanaan uudenlaisia innovatiivisia ratkaisuja.

Suunnittelualueen omistavat Vantaan kaupunki ja Sandellien kuolinpesät. Suunnitteluvaraus mahdollistaa maakaupat nykyisten maanomistajien ja kaupunkikeskuksen tulevien toteuttajien tai heidän kumppaniensa kesken.

 

Lisätietoja:

Vantaan kaupunki, apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulainen, 0500 430 017, Contact

Skanska Oy, johtaja Antti Tuomainen, 0500 812 161, Contact

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, Contact

NCC Rakennus Oy, kauppapaikkajohtaja Petri Anttalainen, 050 67 383, Contact

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 1 miljardi euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.