c

Kuopion Maljalahden rantatonttien rakentaminen lähestyy

Lehdistötiedotteet 19.11.2013 8.40 CET

Kuopion keskustassa sataman vieressä olevien Maljalahden omarantaisten kerrostalotonttien kauppakirjat allekirjoitettiin 31.10.2013. Kuopion kaupunginhallitus päätti 25.3.2013 tonttien luovutuksista Lujatalo Oy:lle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle.

Havainnekuva: Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy

Rakennusliikkeet ovat kesän ja syksyn aikana vieneet hankkeiden suunnittelua eteenpäin yhdessä kaupungin kanssa siten, että esisopimuksista päästiin tonttikauppoihin. Lujatalo Oy:lle myytiin kaksi ja Skanska Talonrakennus Oy:lle yksi tontti. Skanskan kohteen As. Oy Kuopion Aallottaren suunnittelu on edennyt hyvin.

"Olemme hyvässä yhteistyössä kaupungin kanssa saaneet kaupunkikuvallisesti haasteellisen hankkeen suunnitelmat yhteen sovitetuiksi. Suunnittelemme Aallottareen viihtyisiä ja valoisia kaupunkikoteja moderneilla tilaratkaisuilla. Uskon, että tulevista asunnoista löytyy sopiva koti niin yhdelle ihmiselle kuin isommalle perheellekin", Skanska Talonrakennus Oy:n hankekehitysjohtaja Panu Sivula sanoo.

"Mielestämme Maljalahti on Kuopion ehdottomia asuntorakentamisen ykköspaikkoja. Maljalahti on luonteva jatko Saaristokaupungin rakentamiselle, jossa juuri aloitamme Kallaveden rannalle As. Oy Kuopion Sinisimpukan rakennustyöt.  Valmistaudumme Aallottaren ennakkomarkkinoinnin aloittamiseen vuoden alussa, mutta meille voi tulla kertomaan toiveista jo aikaisemmin", Sivula jatkaa.

"On hienoa, että hankkeet etenevät. Maljalahden kohteita on kyselty paljon, muuallakin kuin Kuopiossa asuvat ovat  huomanneet lähelle toria suunnitellut rantakohteet. Uusien kotien ja rakentajia työllistävän vaikutuksen ohella kaupungille ovat tärkeitä myös tonteista saatavat myyntitulot", kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Kuopion kaupungilta sanoo.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, hankekehitysjohtaja Panu Sivula, p. 040 550 9657, Contact

Skanska Oy, tiedottaja Pauliina Munukka, p. 040 680 4977, Contact

Havainnekuva: Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy