c

Asuintalo Jyväskylän Ankkuri rakenteille – Lutakon viimeinen rantakortteli valmistuu

Lehdistötiedotteet 13.4.2012 10:04 CET

As. Oy Jyväskylän Ankkurin rakentaminen on aloitettu Lutakossa. Työt ovat käynnistyneet perustustöillä, ja rakennuksen runko alkaa nousta toukokuun alussa. Kun kahdeksankerroksinen talo valmistuu toukokuussa 2013, Lutakon viimeinen Jyväsjärven rantaan rajoittuva kortteli on valmis.   

As. Oy Jyväskylän Ankkuri

”Rantakorttelin asunnot ovat olleet hyvin kysyttyjä muun muassa sijaintinsa ja näköalojensa vuoksi. Ankkuriin tulee 41 asuntoa yksiöistä neljän huoneen asuntoihin”, kertoo asuntomyyjä Tuija Lundberg Skanskasta. ”Samaan aikaan valmistuu myös Sataman Parkki Oy:n autohalli pihakansineen. Alueen pääosin maanalainen pysäköinti rauhoittaa pihat oleiluun ja lisää turvallisuutta.” 

 Skanska on ollut mukana kehittämässä Jyväskylän Lutakkoa vuodesta 1998 lähtien ja rakentanut alueelle tähän mennessä noin 780 asuntoa. Vuonna 2008 valmistui Jyväskylän korkein asuintalo 15-kerroksinen Horisontti.

 Lutakko äänestettiin Suomen kolmanneksi parhaimmaksi asuinalueeksi Tekesin järjestämässä kilpailussa vuonna 2009.

 Skanska rakentaa asuntoja Jyväskylän seudulla myös Savelaan,  Ainolaan ja Laukaalle Peurunkaan.

Lisätietoja:

 Skanska Talonrakennus Oy, hankekehitysjohtaja Seppo Riihelä, puh. 040 866 7033, Contact

 Skanska Talonrakennus Oy, asuntomyyjä Tuija Lundberg, puh. 040 520 5779, Contact