c

Autoilijoille rengaspaineenmittaus Nelostiellä

Lehdistötiedotteet 24.10.2007 8.43 CET

Tieyhtiö Nelostie ja Skanska tarjoavat ilmaisen rengaspaineen mittauspalvelun Nelostiellä keskiviikkona 24.10. klo 15–18. Kuka tahansa voi tulla mittauttamaan oman autonsa rengaspaineet Tuuliharjan huoltoasemalla. Paikalla on Mäntsälän moottorikerhon rengaspaine-asiantuntija, ja mukana järjestämässä tapahtumaa on myös Lahden Hiihtoseuran alppijunioreiden vanhempia. Tarjolla on kahvia ja pullaa. Oikea rengaspaine lisää merkittävästi autoilun turvallisuutta ja tuo säästöä, sillä se voi säästää jopa 5 % polttoainekuluja, ja sillä voi vaikuttaa myös päästöihin. Jos rengaspaine on 10 % liian alhainen, polttoaineen kulutus lisääntyy 2–4 % ja rengas kuluu normaalia nopeammin. Vararenkaassa puolestaan on hyvä pitää 0,5 baria normaalia suurempi paine.

Rengaspaineen mittaustapahtumissa aikaisemmin on todettu, että noin kolmanneksella autoilijoista rengaspaineet kaipaavat säätöä. Liikenneturvallisuuden vaaliminen Lahden moottoritiellä on erityisen tärkeää Skanskalle, Suomen ensimmäisen yksityisrahoitteisen moottoritien rakentajalle. Tien rakentamisen yhtenä lähtökohtana oli juuri turvallisuuden parantaminen. Moottoritie avattiin vuonna 1999, minkä jälkeen liikenneonnettomuudet ovat olennaisesti vähentyneet. Esimerkiksi vuosina 2002 ja 2003 tieosuudella ei sattunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

Lisätietoja:

Tieyhtiö Nelostie Oy, toimitusjohtaja www.nelostie.net

Skanska Oy, tiedottaja Contact, puh. 050 374 3070

Tiehallinto ja Tieyhtiö Nelostie Oy allekirjoittivat 19.3.1997 valtatie 4:n osuutta Järvenpää-Lahti koskevan 15 vuoden palvelusopimuksen moottoritietasoisesta tienpitopalvelusta ja sen rahoituksesta. Tieyhtiö Nelostie Oy vastaa tien kunnossapidosta vuoden 2012 elokuuhun saakka. Tie avattiin liikenteelle 11,5 kuukautta etuajassa syksyllä 1999. Tieyhtiö Nelostie Oy:n pääomistajat ovat Skanska Infrastructure Development AB ja John Laing Infrastructure Ltd.

Jaa