c

Skanska laajentaa ja peruskorjaa Koskenmäen koulun Nokialla

Lehdistötiedotteet 5.4.2007 10.50 CET

"Skanska ja Nokian kaupunki ovat solmineet sopimuksen Koskenmäen koulun laajentamisesta ja peruskorjauksesta. Kyseessä on Nokian kaupungin kaikkien aikojen suurin rakennushanke, jonka kokonaiskustannukset ovat noin 10 miljoonaa euroa.

Hanke on jaettu useampaan vaiheeseen, joista ensimmäisenä on käynnistynyt koulun 3 000 kerrosneliömetrin kokoisen laajennusosan rakentaminen. Kesäkuussa 2008 alkaa vanhan osan remontti, ja koko hanke valmistuu joulukuussa 2009. Hankkeen aikana oppilaat ja koulun henkilökunta työskentelevät koulussa normaalisti.

Koskenmäen koulussa on yli 400 oppilasta 1. luokalta 6. luokkaan. Skanska on kiinnittänyt työmaan suunnittelussa erityistä huomiota siihen, että oppilaille ei aiheutuisi vaaraa. Paikka, johon koulun uudisosa rakennetaan, on ympäröity heti aluksi suoja-aidalla, jotta uteliaat lapset eivät pääsisi työmaalle. Koululaisille järjestetään kaksi erillistä piha-aluetta välitunteja varten.

""Skanskalla on vankka kokemus kouluhankkeista ja niiden turvallisuusjärjestelyistä ympäri Suomea. Esimerkiksi kulkureitit koulutyömailla ja niiden ympäristössä merkitsemme selkeillä opastekylteillä, jotta liikenne sujuu mahdollisimman turvallisesti"", kertoo työpäällikkö Hannu Korppinen, joka ohjeisti Koskenmäen koulun väkeä rakennushankkeeseen liittyvistä asioista tiistaina 3.4. pidetyssä infotilaisuudessa.

Koulun nykyisen jalkapallokentän tilalle tulee liikuntahalli, johon oppilaat saavat muun muassa täysimittaisen salibandykentän. Koulun vanhan osan ja uuden liikuntahallin yhdistävään osaan rakennetaan musiikkiluokka ja näyttämö. Uusi halli muuntuu tarvittaessa katsomoksi siirrettävien tuolirivistöjen avulla. Koulun vanha liikuntasali sen sijaan uudistuu kuvataideluokaksi ja kirjastoksi.

Koulun uudisosaan tulee myös hammashoitola, jossa on työskentelytilat kolmelle hammaslääkärille.

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 1,01 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 3 500.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Contact

Skanska Oy, tiedottaja Liisa Salmela, puh. (09) 6152 2201 Contact

"

Jaa