c

Skanska tuo Martti Aihan taidetta Länsi-Pasilaan

Lehdistötiedotteet 6.2.2008 15.00 CET

"Taiteilija Martti Aiha toteuttaa Pasilaan aivan Ylen Ison Pajan tuntumaan Skanskan tilaaman taideaidan. Värikäs aita suojaa As. Oy Helsingin Kiteen työmaata ja on tarkoitettu ilahduttamaan alueen asukkaita ja ohikulkijoita.

Skanska Kodit toteuttaa lähivuosina Helsingin Länsi-Pasilaan neljän talon muodostaman punatiilisen kerrostalokokonaisuuden. Taloista ensimmäinen, As. Oy Helsingin Kide, valmistuu syksyllä 2008.

Taiteilija Martti Aiha on kutsuttu toteuttamaan työmaan ympärille näyttävä aita, joka paitsi suojaa työmaata rakentamisen ajan, on tarkoitettu myös luomaan viihtyisyyttä Länsi-Pasilan kaupunkimiljööseen.

Aihan suunnittelema aita on ympäristönsä värikäs katseenvangitsija. Aidassa esiintyvät muun muassa elämän inhimillisyydestä ja hyvästä asumisesta kertovat ihmisteemat, suomalaisen yhteiskunnan maalaisperinteestä muistuttavat lehmät sekä radio- ja televisiotoimintaa sivuavat aiheet, jotka sitovat aidan sijaintiinsa, Yleisradion naapuriin.

""Toteutan aidan ikään kuin pieninä filminpätkinä, kohtauksina elävästä elämästä, joihin eri ihmisten huomio kiinnittyy eri tavoilla. Ohikulkijoille aidassa riittää katseltavaa useaksi kerraksi"", toteaa Aiha.

Hän toivoo, että suomalaiset alkaisivat suhtautua rakentamiseen ja arkkitehtuuriin aivan uudella tavalla. ""Suomalaisen arkkitehtuurin perusilme on varsin harmaa ja väritön. Toisaalta itse rakentaminen ja työmaat ovat etenkin kaupunkiympäristössä aina jollain tapaa häiritseviä. Häiriöitä ei voida täysin poistaa, sillä ne kuuluvat rakentamiseen, mutta haittoja voidaan lievittää taiteen avulla.""

Taiteilija Aiha pohtii rakentamisen roolia osana ympäristöä

Martti Aiha tunnetaan monipuolisena kuvanveistäjänä, joka on käynyt käsiksi mitä erilaisimpiin aiheisiin ja materiaaleihin. Pro Finlandia -palkinnon vuonna 1992 saanut Aiha järjestää ensi syksynä pitkää uraansa heijastavan retrospektiivinäyttelyn Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella.

Viime vuosina Aiha on kiinnostunut yhä enemmän ympäristön estetiikasta ja rakentamisen roolista osana ympäristöä. Aiha Environments Oy on taiteilijan yritys, joka keskittyy rakennetun ja rakenteilla olevan ympäristön estetisointiin.

""Työni liikkuu mainonnan ja taiteen välimaastossa. Kun yrityselämän arvoihin yhdistetään taiteen estetiikkaa, rajaa yrityselämän ja ympäröivän yhteiskunnan välillä voidaan madaltaa"", selittää Aiha.

Taideaita on nähtävänä nykyisellä paikallaan kesään asti, minkä jälkeen se siirretään suojaamaan seuraavaa työmaata Radiokadun varrella.

Skanska Kodit Oy on osa Skanskan pohjoismaista asuntoprojektikehitysyksikköä. Liiketoimintayksikköön kuuluvat yhtiöt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Yhtiöt kehittävät, suunnittelevat ja rakennuttavat asunto- ja aluerakennushankkeita, ja tarjonta kattaa sekä kerrostalot, rivitalot että pientalot. Skanska Kodit Oy:n toiminta-alueet ovat Suomi ja Viro.

Lisätietoja:

Aiha Environments Oy, taiteilija Martti Aiha, Contact, puh 040 538 1574

Skanska Kodit Oy, markkinointikoordinaattori Anne Lintusaari, Contact, puh. 020 719 2415

Skanska Oy, tiedottaja Liisa Salmela, Contact, puh. 020 719 2201

"

Jaa