c

Helsingin Aleksi valmistui etuajassa ja alle kustannusarvion – Avajaiset lauantaina 4.10.

Lehdistötiedotteet 2.10.2003 14:59 CET

Kolme vuotta kestänyt Aleksanterinkadun peruskorjaus Helsingin keskustassa on valmistunut. Kolmen vuoden aikana katu rakennettiin Mannerheimintien ja Unioninkadun välillä täysin uudelleen pohjakerroksista päällysteisiin.

Skanska Tekra Oy oli Aleksin pääurakoitsijana vuosina 2002–2003. Kesän 2002 aikana asennettiin ajoradan nupukiveys, purettiin raitiovaunukiskot sekä asennettiin katulämmitysputkisto katuun. Myös osalle jalkakäytävistä ehdittiin rakentaa katulämmitys vuonna 2002. Kesällä 2003 jalkakäytäviin asennettiin katulämmitys, ja ne päällystettiin graniittilaatoilla.

Työn tilaaja on Helsingin kaupungin rakennusvirasto.

Peruskorjaus valmistui alkuperäiseen urakka-aikatauluun verrattuna kaksi kuukautta etuajassa. Aikataulusäästöjen ansiosta myös peruskorjauksen kustannukset jäivät arvioitua pienemmiksi eli noin miljoonaa euroa pienemmiksi kuin alkuperäinen kustannusarvio.

Katulämmitys ja jalkakäytävien uudet päällysteet ovat Aleksanterinkadun peruskorjauksen tuomista muutoksista näkyvimmät. Keskeinen kimmoke Aleksin peruskorjauksen käynnistämiselle oli kuitenkin raitiovaunukiskojen huono kunto sekä tarve parantaa raitiovaunuihin pääsyn esteettömyyttä korotettujen pysäkkien avulla.

Aleksanterinkadun avajaisia vietetään lauantaina 4. lokakuuta kello 18.30 alkaen Kolmensepänaukiolla. Virallisten avajaisseremonioiden lisäksi ohjelmassa on muun muassa musiikkia, kalustoesittely lapsille ja juhlakulkue Aleksanterinkadulla. Samalla avataan tämänvuotinen Tanssivat valot -tapahtuma.

Lisätietoja: Skanska Tekra Oy, aluejohtaja Jouni Happonen, puh. (09) 2766 0223, Contact

www.hel.fi/aleksi