c

Lintulahden alueelle Helsinkiin 650 uutta kotia

Lehdistötiedotteet 4.10.2000 12.04 CET

Lintulahden aukion vihkiäisissä 4.10.2000 paljastetaan Pirkko Nukarin Hanhiparvi-veistos

Kolmen vuoden kuluessa Helsingin Lintulahteen on rakennettu 650 uutta kotia. Skanska aloitti Helsingissä Lintulahden rakennusprojektin työt kesällä 1997. Alueen uudet asunnot ovat valmistuneet, ja työt entisen kahvipaahtimorakennuksen muuttamiseksi asunnoiksi ovat käynnissä. Tänään 4.10.2000 vihitään käyttöön Sörnäisten Rantatien puolella sijaitseva Lintulahden aukio, alueen sydän ja kokoava keskus, joka on myös muiden kaupunkilaisten käytössä. Aukion vihkiäisten yhteydessä paljastetaan kuvanveistäjä Pirkko Nukarin veistos ”Hanhiparvi”.

Lintulahti on monipuolinen asuinalue

Helsingin keskusta-alueella sijaitseva Lintulahti on asumismuotojen osalta monipuolinen alue. Lintulahdessa on valtion tukemaa vuokra-asumista, asumisoikeusasuntoja, perinteisiä vapaarahoitteisia omistusasuntoja ja Entré-omistusasuntoja. Myös vanhan paahtimon käyttötarkoituksen muutos ja rakennuksen peruskorjaaminen asunnoiksi on sentyyppinen hanke, jolle voi arvioida olevan seuraajia.

Alueen monipuolisuus, sijainti kaupunkirakenteessa ja ajoneuvoliikenteen sekä pysäköinnin järjestäminen pihakannen alle ovat urbaanin asumisen merkkejä. Lintulahden korttelissa asukkaiden käytössä on maanalaista paikoitustilaa 510 autolle. Liikenne autopaikoitushalleihin samoin kuin taloyhtiöiden huoltoliikenne on järjestetty maanalaisen ajoväylän kautta. Autopaikoitushallien ja ajoväylän päälle on rakennettu piha-alueet asukkaiden käyttöön oleskelu-, ulkoilu- ja leikkialueiksi.

Skanska Suomi Oy:n toimitusjohtaja Mauri Niemi:

− Skanskan tavoitteena on ollut toteuttaa alueelle täydennysrakentamisen myötä kokonaisuus, jossa vanha teollisuus- ja liikerakennusmiljöö yhdistyy uuteen hyvätasoiseen ja monimuotoiseen asuinalueeseen. Uskon, että alueen historia, perinteikäs Kallio vanhoine rakennuksineen ja meren läheisyys tekevät Lintulahdesta kiinnostavan ja elävän asuinympäristön. Halusimme antaa tuleville asukkaille Lintulahden oman taideteoksen ja taide-elämyksiä Lintulahden aukiolla, siitä lähdimme liikkeelle. Lintulahden aukion taideteoksen toteuttajaksi valitsimme kuvanveistäjä Pirkko Nukarin, joka suhtautui innostuneesti ajatukseen taideteoksesta osana asuinalueen suunnittelua alusta alkaen. Toivomme, että veistoksesta tulee Lintulahden tunnus ja Pirkko Nukarin sanoin ”mielenkiehtoja”, jonka asukkaat ja helsinkiläiset ottavat omakseen.

Kuvanveistäjä Pirkko Nukarin ajatuksia Hanhiparvi-veistoksesta:

− Ajatus Lintulahden aukion hanhiparviveistoksesta on Skanskan ja aukion suunnittelijan, maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin. Heidän tiedusteltuaan veistoksen tekomahdollisuutta näin saman tien mielessäni pronssiveistoksen, hanhiparven tähyämässä aukiolta kohti merta ja horisonttia. Lintulahden aukion hanhiveistoksen lähtökohta ja malli on kesy kotihanhi. Lintulahden kotihanhiparven muodostaa seitsemän luonnollisen kokoista pronssiin valettua hanhea. Toivon, että veistos on mielenkiehtoja uuden asuinalueen aikuisille ja lapsille ja muistuttaa ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuudesta.

Lisätietoja :

Skanska Etelä-Suomi Oy Asuntorakentamisyksikkö johtaja Leo Jokisalo puh. (09) 6152 2344

Pirkko Nukari puh. (09) 755 3577

Skanska AB:n tiedotteet: www.skanska.com

Jaa