c

Skanska rakentaa Savelan S-marketin Jyväskylään

Lehdistötiedotteet 2.3.2009 0.00 CET

Skanska rakentaa Keskimaa Osk:n uuden S-marketin Jyväskylään. Vesangantien ja Laajavuorentien väliselle kulmatontille rakennetaan lähes 2 000 neliömetrin kauppakiinteistö, johon sijoittuu S-marketin lisäksi Postin jakelupiste. Rakentaminen alkaa välittömästi. Rakennustyöt valmistuvat marraskuun alkupuolella, jonka jälkeen alkaa kalustaminen ja tavaroittaminen. S-market avautuu hyvissä ajoin ennen joulua.

S-market Savelan myyntialaksi tulee noin 1 600 neliötä. Kyseessä on Keskimaan suurin S-market Jyväskylän kantakaupungin alueella. ”Pyrkimyksenämme on vahvistaa asiakasomistajillemme suunnattuja lähikauppapalveluja Jyväskylässä. Savelan S-market tulee täyttämään S-market-toimipaikkaverkostomme kartalta ison valkoisen aukon”, Keskimaan S-market- ja Sale-ketjujen pohjoisen toimialueen aluejohtaja Tommi Viitanen toteaa.

Aluejohtaja Jorma Mustakangas Skanskasta pitää hanketta tervetulleena ja merkittävänä erityisesti nyt, kun rakentaminen on selvästi hiljentynyt viime vuosista. ”Savelan S-marketin rakentaminen tulee työllistämään työmaalla 15–20 rakennusalan ammattilaista. Hankkeen käynnistymisen myötä pystymme kutsumaan lomautettuja työntekijöitämme töihin ja perumaan suunniteltuja lomautuksia”, Mustakangas kertoo.

Jaa