c

Skanskan Jukka Lintusesta Vuoden Rakennusmestari 2012

Lehdistötiedotteet 19.11.2012 7.00 CET

Valtakunnallisen Vuoden Rakennusmestari -palkinnon saajaksi vuonna 2012 on valittu Skanska Talonrakennuksen rakennusmestari Jukka Lintunen.

Jukka Lintunen

Palkinnon myönsi Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry Espoossa 18.11.2012. Palkintolautakunnan perustelujen mukaan Jukka Lintunen on toteuttanut vaativia, haasteellisia ja monipuolisia kohteita onnistuneesti. Lisäksi Lintunen on hyvän työturvallisuuden pitkäaikainen puolestapuhuja. Hän esimerkiksi käynnisti Skanskalla jo vuonna 2000 viikkopalaverikäytännön, joka koski kaikkia hänen työmaansa työntekijöitä. Viikkopalaverikäytäntö on nykyään käytössä koko Skanskassa.

Palkintolautakunnan mielestä Lintunen on myös ollut innokas yhteisten asioiden hoitaja. Hän on ollut aina valmis tukemaan nuoria rakennusalalla ja on myös kehittänyt uusia työntekijöitä varten perehdyttämismalleja, jollaiset on myöhemmin otettu käyttöön koko Skanskassa. Hyviin perehdyttämiskäytäntöihin kuuluu, että kaikki työmaalle tulevat uudet työntekijät ja työmaalla asioivat perehdytetään työmaahan. Perehdyttämisellä varmistetaan, että tunnetaan työmaan turvalliset kulkureitit ja vaaranpaikat sekä tiedetään kuinka toimia hätätilanteissa.

Jukka Lintunen on toiminut työturvallisuusasioissa kouluttajana vuodesta 2009. Hän toimi myös vuonna 2006 työnjohdon jaksamiseen liittyvän projektin työryhmän jäsenenä. Lintunen on palkittu useaan otteeseen ansiokkaasta työstään: Hän on ollut Keski-Suomen vuoden rakennusmestari (2009), Skanska Oy:n vuoden vastaava mestari (2007) sekä ehdokkaana Skanska AB:n maailmanlaajuisen Golden Hard Hat -palkinnon saajaksi (2007). Lisäksi Lintunen on voittanut Skanskan työturvallisuuskilpailun (2005) ja Keski-Suomen työsuojelupiiri on myös palkinnut hänet (2004).

Lintunen itse kommentoi palkintoa näin: ”Arvostan valintaa Vuoden Rakennusmestariksi. Toivon myös, että jatkossa rakennusalalle hakeutuu kunnianhimoisia ja vastuullisia rakennusmestareita. Turvallisuus työmaalla on ensiarvoisen tärkeää, siitä meidän alalla toimivien ei kannata koskaan tinkiä.”

Valtakunnallinen Vuoden Rakennusmestari -palkinto on julkinen tunnustus esimerkillisestä työstä ja rakentamisiin liittyvistä huomattavista ansioista. Palkinnolla halutaan korostaa myös rakentamisen ammattitaitoa ja kaikkien rakennusasiantuntijoiden tekemän työn merkitystä. Vuoden Rakennusmestari on valittu jo vuodesta 1971 alkaen.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Liisa Salmela, Viestintäpäällikkö
Jaa