c

Skanska rakentaa Lövön sillan Kemiönsaareen

Lehdistötiedotteet 16.10.2009 16:46 CET

Skanska ja Tiehallinnon Turun tiepiiri ovat solmineet sopimuksen Lövön sillan rakentamisesta Kemiönsaaren kuntaan. Hanke sijaitsee maantiellä 1803, ja rakennusalueen kokonaispituus on 1125 metriä. Urakkaan sisältyy rakennustöiden lisäksi hankkeen tekninen rakennesuunnittelu. Hankkeen urakkasumma on noin 7,8 miljoonaa euroa.

Työt käynnistyvät maastossa lokakuun aikana linjansiirtotöillä ja lossin siirron valmistelevilla töillä. Lövön uusi silta avataan yleisen liikenteen käyttöön toukokuussa 2011, ja kokonaisuudessaan hanke valmistuu viimeistelytöineen vuoden 2011 kesäkuun loppuun mennessä.

”Sillan kannen teräslohkot tuodaan merikuljetuksena siltapaikalle ja nostetaan isolla merinosturilla paikoilleen. Teräslohkoja on yhteensä viisi kappaletta ja niiden toimittaja on Ruukki. Yhden lohkon pituus on noin 90 metriä ja paino 200 tonnia. Lohkot asennetaan paikoilleen yhden viikon aikana toukokuussa 2010”, kertoo rakennuspäällikkö Mauri Ketonen Skanskalta.

Uusi silta rakennetaan nykyiselle lossipaikalle, ja lossin Kasnäsin puoleinen kalturi siirretään 40 metriä siltapaikalta sivuun. Lövön silta on liittoterässilta. Sen kokonaispituus on 473 metriä, hyötyleveys 8 metriä ja alikulkukorkeus veneilijöille 18 metriä.

Siltapaikkaa risteää Biskopsö-Högsåran veneväylän, joka on kulkusyvyydeltään 3,2 metriä. Siltapaikalla säilyy sillan rakennustöiden ajan kulkuaukko vesiliikenteelle, jonka leveys on 80 metriä ja korkeus 18 metriä.

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 1 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 2 900. Lisätietoja: Skanska Infra Oy, vastaava mestari Jaakko Vuori, puh. 020 719 2871 Contact

Tiehallinnon Turun tiepiiri, siltainsinööri Jari Nikki, puh. 0400 821 596, Contact