c

Skanska tarjoaa jälleen kesätöitä ja harjoittelujakson yli 200 nuorelle

Lehdistötiedotteet 15.6.2021 8.00 CET

Skanskalla työskentelee tänäkin kesänä yhteensä yli 200 kesätyöntekijää ja harjoittelijaa, joista suurin osa työskentelee Etelä-Suomen asunto-, toimitila- ja infratyömailla.

Merkittävä osa kesätyöntekijöistä on mukana korkeakouluopiskelijoille suunnatussa Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmassa.

Merkittävä osa kesätyöntekijöistä on mukana korkeakouluopiskelijoille suunnatussa Skanska Oppiva -harjoitteluohjelmassa. Skanskan harjoitteluohjelma käynnistyi vuonna 2021 jo seitsemännentoista kerran, ja ohjelmassa aloitti tänä vuonna yhteensä 41 opiskelijaa. Skanska Oppiva -harjoitteluohjelma tarjoaa opiskelijoille töitä oman alan tehtävissä jo opiskeluaikana ja antaa näin mahdollisuuden kerryttää tärkeää työkokemusta. Rakennusalan opiskelijoiden lisäksi rekrytoimme ohjelmaan vuosittain myös muiden alojen, kuten talouden ja IT:n tulevia osaajia. 

”Nuoret ovat Skanskalle tärkeä tulevaisuuden voimavara, ja olemme iloisia, että voimme tarjota kesätöitä tänäkin vuonna entiseen tapaan. Harjoitteluohjelmamme on pitkäjänteinen, ja sen tavoitteena on sekä tutustuttaa työtehtäviin että sitouttaa Skanskan kulttuuriin. Ilahduttavaa onkin, että erittäin monet kolmivuotisen harjoitteluohjelman läpikäyneet opiskelijat ovat valmistuttuaan halunneet jäädä meille töihin”, sanoo Skanskan henkilöstöjohtaja Nina Jankola-Väntär

Skanska pärjäsi työnantajatutkimuksessa – Kesätyöntekijät perehdytetään kattavasti 

Skanska sijoittui vuonna 2021 toiselle sijalle rakennusalan yrityksistä Universumin korkeakouluopiskelijoille suunnatussa ihannetyönantajatutkimuksessa. Myös Skanska Oppiva -ohjelmaan ja kesätyöpaikkoihin tulleet yli 2200 hakemusta kertovat, että Skanska kiinnostaa nuoria ja opiskelijoita. 

“On hienoa, että nuoret näkevät Skanskan houkuttelevana työnantajana. Olemme panostaneet rakennusalan ja työelämän vastuulliseen kehittämiseen, ja haluamme tarjota jokaiselle mahdollisuuden kehittyä työssään ja kokea tekemänsä työn merkityksellisyyden. Tätä selvästi arvostetaan”, Jankola-Väntär sanoo.

Skanska on ollut jo usean vuoden ajan mukana myös Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. 

”Osallistumalla Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan sitoudumme siihen, että jokaisesta Skanskaan kesätöihin tulevasta nuoresta aidosti välitetään ja että heille annetaan mahdollisuus näyttää kykynsä työskentelyn kautta. Nuoret perehdytetään työhönsä yhtä perusteellisesti kuin muutkin uudet skanskalaiset ja koulutetaan toimimaan turvallisesti työmaalla. Arvostamme harjoittelijoiden osaamista, ja kannustamme heitä tuomaan omia oivalluksiaan rohkeasti esille”, Jankola-Väntär kertoo. 

Lisätietoja: 

Skanska Oy, henkilöstöjohtaja Nina Jankola-Väntär, puh. 040 5432417, nina.jankola-vantar[at]skanska.fi 

Skanska Oy, viestinnän asiantuntija Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2020 lopussa 2 177 henkilöä Suomessa.

Jaa