c

Skanska rakentaa Haapaveden kaupungille uuden koulurakennuksen

Lehdistötiedotteet 15.7.2020 7.00 CET

Skanska ja Haapaveden kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden koulurakennuksen toteuttamisesta. Uuteen rakennukseen tulevat tilat sekä Haapaveden yläkoululle että lukiolle.

Havainnekuva Arkkitehtitoimisto Perkon suunnittelemasta uudesta koulurakennuksesta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Perko

Uusi koulurakennus rakennetaan nykyisen yläkoulun ja lukion viereen osoitteeseen Kytökyläntie 59. Vanhat rakennukset sekä väliaikaiset väistötilat ovat käytössä rakentamisen ajan, ja ne puretaan uusien tilojen valmistuttua. Uuteen koulurakennukseen tulevat tilat 420 oppilaalle, ja siihen sisältyvät myös liikuntatilat ja valmistuskeittiö.

”On todella hienoa, että pääsemme vihdoin toteuttamaan kouluhankettamme, joka on yksi suurimmista kaupunkimme julkisista investoinneista kautta aikain. Tavoitteenamme on saada lapsille ja nuorille terveellinen, turvallinen, elinkaareltaan kestävä, kustannustehokas ja muuntojoustava oppimisen ympäristö kiinteistöineen ja ympäristöineen. Kävimme läpi tiukan ja hyvän kilpailullisen neuvottelumenettelyn prosessin, josta kumppaniksemme valikoitui Skanska. Suunnittelu- ja arviointiprosessi oli monipuolinen ja hankinnan erivaiheissa siihen osallistui poliittisten päättäjien ja johtavien virkamiesten lisäksi iso joukko loppukäyttäjiä. Näin varmistimme tilojen mahdollisimman hyvän toimivuuden. Uskon, että uudet, toimivat tilat ovat myös iso vetovoimatekijä erityisesti taidepainotteiselle lukiollemme ja tietysti myös muille ikäryhmille ja henkilöstölle”, kertoo vs. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen Haapaveden kaupungilta.

Uudessa rakennuksessa on kaksi kerrosta, ja sen julkisivuun tulee alueen värimaailmaan sopivaa vaaleaa kuitusementtilevyä, jonka tehosteena on puuta. Hanke kattaa noin 6400 bruttoneliömetriä, ja rakentaminen alkaa elokuussa 2020. Sisätyöt valmistuvat joulukuussa 2021 ja ulkopuoli heinäkuussa 2022.

”Uusi koulurakennus on Haapavedellä odotettu hanke, ja olemme iloisia päästessämme aloittamaan rakennustyöt jo heti elokuussa. Teemme tiivistä yhteistyötä koulun henkilökunnan kanssa rakentamisen ajan, jotta tulevat tilat vastaavat odotuksia ja tarpeita”, sanoo työpäällikkö Teemu Södö Skanskalta. 

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Teemu Södö, puh. 050 368 3532, teemu.sodo[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestinnän asiantuntija Pilvimaari Heikkinen, puh. 040 519 4787, pilvimaari.heikkinen[at]skanska.fi

Haapaveden kaupunki, vs. kaupunginjohtaja Marjukka Manninen, puh. 044 759 1307, marjukka.manninen[at]haapavesi.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2019 lopussa 2 179 henkilöä Suomessa.