c

Kivenlahden asema tulee osaksi tiivistyvää kaupunkia – aseman rakentaminen etenee aikataulussa

Lehdistötiedotteet 3.10.2019 12.00 CET

Länsimetron Kivenlahden aseman rakentaminen etenee aikataulussa ja kustannusarvion mukaisesti. Rakennettavan alueen laajuus vastaa keskisuuren kauppakeskuksen rakentamista. Betonia hankkeessa valetaan yhteensä noin 10 000 kuutiota.

Kivenlahden asemalle sijoitetaan taiteilija Kalle Mustosen veistos ”Kulkijat”. Kuva: ALA Arkkitehdit ja Länsimetro.

Elementtiasennusten ja betonin paikallavalutöiden lisäksi asemalla ovat parhaillaan käynnissä myös lämpö-, vesi- ja jäähdytysrunkolinjojen teko, palopostien asennukset, palovesi- ja sprinklerasennukset, ilmanvaihdon runkojen ja palopeltien asennukset, valaisimien asennukset sekä kaapelointityöt. Myös massiivisten savunpoistopuhaltimien asennus on alkanut.

Kivenlahden aseman rakennusurakka alkoi kesäkuussa 2018. Urakassa rakennetaan Kivenlahden metroasema, huoltotunneli sekä Kivenlahdentien ja Kivenlahdentorin sisäänkäynnit.

”Tavoitteena on vuoden loppuun mennessä saada maanpäälliset rakenteet suljettua siten, että töitä voidaan jatkaa talvella sääolosuhteista riippumatta. Teemme tiivistä yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa alueen rakentamisessa. Kaupunki kasvaa ja kehittyy metron ympäristössä”, kertoo Kivenlahden aseman rakennuttajapäällikkö Janne Nordström Länsimetro-projektista.

Kivenlahden aseman projektinjohtourakoitsijana toimii Skanska. Projektissa työskentelee tällä hetkellä noin 140 työntekijää, jotka edustavat kahtatoista eri kansalaisuutta: suomalaisten lisäksi projektilla on työntekijöitä muun muassa Virosta, Espanjasta, Venäjältä, Latviasta, Liettuasta ja Kosovosta.

”Logistisesti metroasemat ovat vaativia kohteita, sillä pääosa rakentamisesta tapahtuu maan alla. Rakentamisessa hyödynnetään tietomalleja sekä esivalmistettuja rakenneosia paikallavalurakenteiden lisäksi. Tämä nopeuttaa rakentamisaikataulua”, kertoo työpäällikkö Petri Mälkiä Skanska Infra Oy:stä.

Metron myötä alueella käynnistyy myös muuta rakentamista.  Kivenlahdentien eli läntisimmän sisäänkäynnin kohdalle on tulossa Kivenlahden metrokeskus, jonne sijoittuu alueen uusia palveluita.  Metroliikenteen alkaessa Kivenlahdentien sisäänkäynti ei kuitenkaan vielä ole matkustajien käytössä alueen muusta rakentamisesta johtuen. Sisäänkäynti otetaan käyttöön, kun Kivenlahden metrokeskus palveluineen aikanaan avataan.

Kivenlahden asemalle sijoitetaan taiteilija Kalle Mustosen veistos ”Kulkijat”. Se on aseman ikoninen maamerkki. Teos muodostuu kahdesta puisesta, kaksi ja kolme metriä korkeasta hahmosta. Teos on vastakohta Kivenlahden aseman ja Kivenlahden alueen valkoisuudelle. Hahmoille järjestetään myöhemmin nimikilpailu.

Tällä hetkellä Kivenlahdessa asuu noin 8 000 asukasta. Asukasmäärän odotetaan kasvavan niin, että vuoteen 2050 mennessä kivenlahtelaisia on noin 25 000. Kivenlahden asema valmistuu 2022.

Matinkylä-Kivenlahti-osuudella Länsimetro-projektissa rakennetaan seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa, minkä lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Sammalvuoreen tuleva maanalainen metrovarikko.

Lisätietoja:

Skanska Infra Oy, työpäällikkö Petri Mälkiä, puh. 050 370 47 28 petri.malkia[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Länsimetro-projekti, rakennuttajapäällikkö, Janne Nordström, puh. 046 877 3872, janne.nordstrom[at]lansimetro.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2018 lopussa 2 152 henkilöä Suomessa.

Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017.