c

Skanska toteuttaa GRK Infra Oy:lle Matinkylä–Kivenlahti -ratalinjan talotekniikkaurakan

Lehdistötiedotteet 24.1.2019 7.00 CET

Skanska toteuttaa GRK Infra Oy:n aliurakoitsijana merkittävän talotekniikkaurakan Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti -ratalinjan urakassa.

Skanska on toiminut jo pitkään yhteistyössä Länsimetro Oy:n kanssa useissa eri hankkeissa.

”GRK Infra Oy:n projektinjohtourakka sisältää ratatunnelien rakentamisen kaikkine aputiloineen ja sitoo uudet asemat sekä Sammalvuoren varikon nykyiseen Länsimetroon yhdeksi kokonaisuudeksi”, kertoo projektinjohtaja Vesa Noutia GRK:lta.

Skanskan urakkaan kuuluu palovesi- ja kylmäteknisiä järjestelmiä sekä ilmanvaihto- ja putkitöitä. Urakkaa tehdään kahdessa rinnakkaisessa maanalaisessa metrotunnelissa, seitsemässä poistumistiekuilussa ja kuudessa pumppaamossa sekä viidellä raiteenvaihtoalueella. Palovesilinjaa kokonaisuuteen kuuluu kaiken kaikkiaan 11 kilometriä yhdystunneleineen ja paloposteineen. Poistumistiekuiluihin ja huoltotunneleihin toteutetaan ilmanvaihtojärjestelmät, jäähdytysjärjestelmät ja perusvesipumppaamot putkistoineen.

Urakka alkaa helmikuussa 2019 ja päättyy keväällä 2022. ”Maan alla on haastavat, mutta toisaalta stabiilit olosuhteet toteuttaa hanke”, sanoo tulosyksikön johtaja Mikko Lehto Skanskan talotekniikkayksiköstä.

Skanskan talotekniikkayksikkö toteutti vastaavia urakoita myös Länsimetron hankekokonaisuuden ensimmäisessä vaiheessa. ”Hyvin sujunut yhteistyö Länsimetron ja Skanskan välillä jatkuu jälleen uudessa hankkeessa, tällä kertaa GRK:n aliurakoitsijana”, Lehto toteaa. Tarjouskilpailussa oli valintaperusteena hinnan lisäksi myös laatukriteereitä.

Skanska toteuttaa parhaillaan Länsimetrolle myös Kivenlahden metroasemaa. Kivenlahden metroaseman projektinjohtourakka sisältää maanalaisen metroaseman rakentamisen, huolto- ja ajotunnelin sekä Kivenlahdentien ja Kivenlahdentorin sisäänkäynnit. Länsimetro-kokonaisuuden toiseen vaiheeseen kuuluu kaikkiaan viisi asemaa, joista Kivenlahden asema on Länsiväylän kupeeseen tuleva metrolinjan pääteasema. Tavoitteena on, että Länsimetron toinen vaihe eli seitsemän kilometrin maanalainen rataosuus, viisi asemaa ja maanalainen varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.

Lisätietoja:

GRK Infra Oy, projektinjohtaja Vesa Noutia, puh. 040 097 4516, vesa.noutia[at]grk.fi

Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Mikko Lehto, puh. 040 562 7539, mikko.lehto[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Länsimetro Oy, viestintäjohtaja Satu Linkola, puh. 046 877 3392, satu.linkola[at]lansimetro.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2017 lopussa 2 086 henkilöä Suomessa.

GRK Infra Oy on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva suomalainen rakennusalan konserni. Ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteuttaminen, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Konsernissa työskentelee yli 450 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2017 oli yli 200 miljoonaa euroa.