c

Skanska Infralle sopimus maantien 724 parantamisesta Vaasassa

Lehdistötiedotteet 15.6.2018 12.10 CET

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Skanska Infra Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen maantien 724 parantamisesta Onkilahden kohdalla Vaasassa.

Skanska Infra Oy aloittaa hankkeen rakentamistyöt kesä-heinäkuun vaihteessa. Hankkeessa parannetaan maantietä 724 Onkilahden ja Palosaarentien risteyksen kohdissa. Maantie levennetään nelikaistaiseksi noin 1,5 kilometrin matkalta ja Palosaarentien liittymään toteutetaan eritasoliittymä. Urakassa parannetaan myös kevyen liikenteen yhteyksiä ja toteutetaan melusuojauksia.

Rakentamistyöt alkavat puuston poistolla ja raivaustöillä, jonka jälkeen aloitetaan Palosaaren risteyssillan kohdalla kiertoteiden rakentaminen. Kiertotie otetaan käyttöön heinä-elokuun vaihteessa, jonka jälkeen sillan rakentaminen risteyksessä alkaa. Palosaaren risteyssilta avataan liikenteelle kesällä 2019. Palosaarentien risteyssillan käyttöönoton jälkeen alkaa Peipposen alikulkukäytävän uusiminen.

Vuoden 2018 töihin kuuluu myös Vetokannaksen kevyenliikenteen ylikulkukäytävän ja Palosaarentien alikulkukäytävän rakentaminen.

Hanke valmistuu pääosin syksyn 2019 aikana. Viimeistelytöitä ajoittuu myös seuraavalle vuodelle, ja hanke on kokonaisuudessaan valmis syyskuussa 2020.

Mt 724 parantaminen Onkilahden kohdalla kuuluu nykyisen hallituksen perusväylänpidon lisärahoituskohteisiin. Rahoitus kohdistuu maanteiden, rautateiden ja yksityisteiden parantamiseen sekä kaupunkiseutujen liikennehankkeiden tukemiseen.

Lisätietoja:

Skanska Infra Oy, työpäällikkö Timo Kujanpää, puh. 050 544 7110, timo.kujanpaa[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

ELY-keskus, projektipäällikkö Janne Ponsimaa, puh. 0295 027 746, Contact

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2017 lopussa 2 086 henkilöä Suomessa.

Jaa