c

Skanska yhteistyöhön Lyhty ry:n kanssa - erikoisjoukko Skanskatalossa

Lehdistötiedotteet 1.2.2018 9.10 CET

Skanska on aloittanut yhteistyön Lyhty ry:n kanssa tarjotakseen töitä kehitysvammaisille henkilöille.

#Erikoisjoukko

Skanskatalon palvelukeskuksessa Helsingissä työskentelee kevään 2018 aikana Lyhty ry:n kautta kaksi henkilöä ohjaajansa kanssa. Yhteistyö on osa Skanskan vastuullisuustyötä sekä monimuotoisen ja hyväksyvän työyhteisön toimintaa.

"Monimuotoisen ja hyväksyvän työyhteisön kehittäminen on meille tärkeää, ja yhteistyö Lyhty ry:n kanssa on tästä yksi esimerkki. Lyhty ry:n kehittämä toimintamalli on kannustava osoitus siitä, miten erilaiset ihmiset pääsevät mukaan työelämään. Uskon, että myös meille tarjoutuu mahdollisuus oppia samalla kun voimme tarjota kehitysvammaisille työntekijöille arvokasta kokemusta työelämästä", sanoo Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti.

"#Erikoisjoukko-työntekijät saavat tarvitsemaansa tukea työtehtävien tekemiseen omalta ohjaajaltaan, arvokasta kokemusta työelämästä ja eläkkeen päälle lisätienestiä. Lyhty ry:n toimintamallissa oleellista on jatkuva tuki kehitysvammaiselle henkilölle. Häntä ei jätetä yksin yritykseen tekemään sovittuja töitä, vaan ohjaaja toimii yrityksen ja kehitysvammaisen välillä mahdollistamassa monenlaisten työtehtävien tekemisen tuetusti", sanoo Lyhty ry:n #erikoisjoukko-toimintamallin koordinaattori Marja Visti-Koskinen.

Lisätietoja:

Skanska Oy, markkinointi- ja viestintäjohtaja Cristina Rinnete-Uski, puh. 0405019816, cristina.rinnetie-uski[at]skanska.fi

Lyhty ry., #erikoisjoukko-koordinaattori Marja Visti-Koskinen, puh. 050 336 2379, marja.visti-koskinen[at]lyhty.net

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.

Helsingin lyhytaikaiskoti ja työpaja Lyhty ry on vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen voittoa tuottamaton yhdistys. Lyhty ry:n eettisenä päämääränä on toimia kehitysvammaisen, hänen omaistensa ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Lyhty ry järjestää asuntoja ja asumispalveluja, oppimisympäristön nuorille aikuisille, työ- ja päivätoimintaa tekstiili-, ulkotyö-, kulttuuri-, kahvila-, media- ja erillistyöpajoissa, tapahtumia sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa.