c

Skanska Asfaltti Oy ja Suomen valtio sopivat asfalttikartellin vahingonkorvausasian

Lehdistötiedotteet 26.1.2017 14.30 CET

Sovintosopimuksen myötä molemmat osapuolet tyytyvät Helsingin hovioikeuden 20.10.2016 antamaan tuomioon, eikä niillä ole muita vaatimuksia toisiaan kohtaan. Sovintosopimuksessa ei oteta kantaa mahdollisen korvausperusteen olemassaoloon.

Syynä sovintoon on osapuolten halu saada pitkään jatkunut oikeudenkäynti päätökseen. Skanska Asfaltti Oy ja Suomen valtio peruuttavat korkeimmalle oikeudelle jättämänsä valituslupahakemukset ja valitukset toisiaan kohtaan.

Skanska Asfaltti Oy oli kuuden muun asfalttiyhtiön tavoin vastaajana vahingonkorvausoikeudenkäynneissä, jotka liittyivät korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) mukaan 1990-luvulta 2000-luvun alkuun saakka toimineeseen asfalttikartelliin. Kantajina Skanska Asfaltti Oy:tä vastaan esitetyissä vaatimuksissa ovat olleet Suomen valtio ja kahdeksan kuntaa.

Korkeimmassa oikeudessa Skanskan osalta ovat edelleen vireillä kuuden kunnan jättämät valituslupahakemukset ja valitukset koskien Helsingin hovioikeuden 20.10.2016 antamia tuomioita.

Ennen vahingonkorvausoikeudenkäyntejä korkein hallinto-oikeus on käsitellyt asfalttikartellia. KHO on tuolloin määrännyt vastaajayhtiöt maksamaan erisuuruisia seuraamusmaksuja kilpailulain rikkomisesta.

Lisätietoja:

Skanska Oy, lakiasiainjohtaja Kirsi Palviainen, puh. 050 548 1678, kirsi.palviainen[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.