c

Skanska päällystää noin 70 kilometriä teitä Lapissa

Lehdistötiedotteet 7.3.2016 10.40 CET

Skanska on saanut Lapin ELY-keskukselta mittavan tienpäällystysurakan. Urakkaan kuuluu noin 70 kilometriä teitä Sallassa, Kemijärvellä, Kittilässä ja Muoniossa.

Sopimuksen allekirjoittivat Kemijärven kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Markku Koivisto, Ely-keskuksen Pohjoisen hankinta-alueen yksikönpäällikkö Markku Tervo ja Skanska Asfaltin tuotantopäällikkö Vesa Räme.

Suurimmat päällystystyökohteet ovat Vt 5 Suomutunturin tienhaara–Joutsijärvi, Kt 80 Kittilä–Hormakumpu, Mt 950 Oulun lääninraja–Hautajärvi sekä Mt 950 Sallatunturi–Salla. Urakka sisältää myös päällystystöitä Kemijärven kaupungissa. Lisäksi tietä levennetään metrin verran tieosuudella Kt 80 Kittilä–Hormakumpu noin 1,5 kilometrin matkalla.

”Käynnistämme työt Kemijärveltä kesäkuussa. Urakka saadaan päätökseen syyskuussa”, kertoo Skanska Asfaltti Oy:n tuotantopäällikkö Vesa Räme.

”Urakassa tehdään sekä teiden uudelleen päällystämistä perinteisellä menetelmällä että rakenteenparantamista massanvaihdoilla, sekoitusjyrsinnällä ja kantavan kerroksen lisäyksellä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että tiehen lisätään uusi kantava kerros, ja vanha päällyste ja kantavan kerroksen yläosa sekoitetaan jyrsimällä”, selittää Räme.

Asfalttimassoja kuluu urakassa kaiken kaikkiaan noin 55 000 tonnia.

Lisätietoja:

Lapin ELY-keskus, projektipäällikkö Matti Ryhänen, puh. 0295 037 255, matti.ryhanen[at]ely-keskus.fi

Kemijärven kaupunki, kunnallistekniikan päällikkö Markku Koivisto, puh. 0400 693 297, markku.koivisto[at]kemijarvi.fi

Skanska Asfaltti Oy, tuotantopäällikkö Vesa Räme, puh. 0400 393 488, vesa.rame[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.