c

Skanska uusii Eteläranta 10:n julkisivut ja vesikatteet

Lehdistötiedotteet 18.12.2015 10.00 CET

Skanska ja Teollisuuskeskus Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Helsingin Kauppatorin kupeessa kohoavan Eteläranta 10:n julkisivujen ja vesikatteiden uusimisesta. Työt alkavat tammikuussa 2016 ja urakka valmistuu vuoden 2018 lopulla. Urakka on jatkumoa jo vuosia jatkuneille mittaville Skanskan toteuttamille uudistustöille.

Skanska on toteuttanut Eteläranta 10:ssä mittavia uudistustöitä vuodesta 2002 lähtien.

Suomalaisen elinkeinoelämän talona tunnettu Eteläranta 10 on kokenut viime vuosien aikana muodonmuutoksen nykyaikaiseksi toimivaksi toimistokiinteistöksi. Skanska on toiminut pääurakoitsijana erilaajuisissa remonteissa jo vuodesta 2002, josta lähtien rakennusta on saneerattu kerros kerrokselta. Nyt vuorossa on rakennuksen julkisivujen, ikkunoiden ja vesikatteiden uusiminen.

Eteläranta 10 on perussaneerauskohdetta vaativampi hanke useammastakin syystä. Korttelissa on vireillä parhaillaan kaavamuutos, ja rakennuslupaa haettaessa kuullaan aina myös Kaupunginmuseota. Lisäksi vanhaa kohdetta remontoidessa on kiinnitettävä huomiota historiallisesti merkittävien ominaisuuksien säilyttämiseen.

”Teknisissä ratkaisuissa Eteläranta 10:ssä on aikoinaan 1950-luvulla oltu kehityksen eturintamassa, ja julkisivujen elementtirakenne oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Alkuperäiset elementit ovat valkosementtipohjaisia kuorielementtejä, ja julkisivussa on kaiken kaikkiaan 404 erikokoista ja muotoista elementtityyppiä vajaan 5 000 neliömetrin alalla. Julkisivun vaalea värisävy on vuosien mittaan kellastunut, joten elementtien uusimisen jälkeen Eteläranta 10:n sävy palautuu taas alkuperäiseksi”, kertoo Skanska Talonrakennus Oy:n tulosyksikön johtaja Urmas Soots.

”Olemme remontoineet Eteläranta 10:ä vuosien varrella jo liki 16 000 neliömetriä nykyaikaisiksi neuvottelu- ja toimistotiloiksi. Lisäksi olemme uusineet rakennuksen talotekniikkaa ja toteuttaneet esimerkiksi kerroskohtaisen ilmastoinnin. Asiakkainamme on ollut paitsi kiinteistön omistava Teollisuuskeskus Oy, myös tiloissa toimivat elinkeinoelämän liitot”, kertoo aluejohtaja Jukka Kylliö Skanska Talonrakennus Oy:stä.

”Eteläranta 10:n remontit ovat vaatineet urakoitsijalta paljon, sillä rakennus on ollut koko ajan käytössä tavalliseen tapaan. Korjaustöiden on pitänyt sujua joustavasti ja mahdollisimman huomaamattomasti. Töitä on tehty paljon myös epätavallisiin aikoihin, jolloin esimerkiksi äänekkäistä työvaiheista on koitunut mahdollisimman vähän haittaa kiinteistön käyttäjille. Skanska on vienyt remontit läpi määrätietoisesti ja ammattimaisesti. Kokemuksemme Skanskan työmaatiimistä vaikuttivat merkittävästi myös julkisivu-urakoitsijan valintaan”, kertoo Teollisuuskeskus Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Järvensivu.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Urmas Soots, puh. 040 519 5670, urmas.soots[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Teollisuuskeskus Oy, toimitusjohtaja Kimmo Järvensivu, puh. 050 323 3858, kimmo.jarvensivu[at]teollisuuskeskus.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 835 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 179.