c

Skanska käynnistää 71 asunnon rakentamisen ICECAPITALille

Lehdistötiedotteet 22.5.2015 12.30 CET

Skanska käynnistää 71 asunnon rakentamisen ICECAPITAL Housing Fund III Ky:lle Helsingin Lauttasaareen. Asunnot kuuluvat esisopimukseen, jonka osapuolet allekirjoittivat marraskuussa 2014.

Korkeatasoista vuokra-asumista tarjoava Helsingin Ariel rakennetaan Lauttasaareen osoitteeseen Kiviaidankatu 7. Rakennus on 7-kerroksinen ja siihen tulee 71 asuntoa. Asuntojen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu 36 autopaikkaa kellarikerrokseen. Rakentaminen käynnistyy heinäkuussa 2015, ja asunnot valmistuvat helmikuussa 2017.

”Ariel tulee osaksi Skanskan toteuttamaan Delta-korttelia, johon on aiemmin valmistunut kolmen talon kokonaisuus, joissa on yhteensä 170 asuntoa. Parhaillaan on rakenteilla kaksi kohdetta, joihin valmistuu yhteensä 106 uutta kotia. Nyt käynnistyvän Arielin jälkeen suunnitelmissa on vielä yhden kerrostalon rakentaminen kortteliin myöhemmin”, kertoo aluejohtaja Ilpo Luhtala Skanskan Etelä-Suomen asuntorakentamisyksiköstä.

”Helsingin Arielin asunnot sisältyvät Skanskan kanssa solmimaamme esisopimukseen, jonka ensimmäiset kohteet ovat jo rakenteilla Helsingissä, Vantaalla ja Kirkkonummella. Kohteet sopivat hyvin rahastomme pääkaupunkiseudulle painottuvaan sijoituspolitiikkaamme. Uskomme kohteiden tarjoavan valmistuessaan asukkaille laadukasta asumista erinomaisilla sijainneilla”, toteaa toimitusjohtaja Wisa Majamaa ICECAPITAL REAM Oy:stä.  

Projektissa hyödynnetään monipuolisesti tietomallintamista. ”Tietomallintamisen avulla olemme voineet yhdistää korttelin kaikkien hankkeiden suunnitelmat yhteen malliin, jolloin näemme yhdellä kertaa alueelle rakentuvien asuintalojen sekä niiden yhteisen parkkihallin suunnitelmat jokaista yksityiskohtaa myöten. Työmaahenkilöstöllämme on käytössään tablettitietokoneita, joten he pääsevät käsiksi työmaapiirustuksiin helposti työkohteella ja näkevät muun muassa kolmiulotteiset mallit niin yksityiskohdista kuin kokonaisuudestakin”, kertoo Skanskan vastaava työnjohtaja Timo Koskimäki.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Ilpo Luhtala, puh. 040 572 1579, ilpo.luhtala[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

ICECAPITAL REAM Oy, toimitusjohtaja Wisa Majamaa, puh. 040 826 1001, wisa.majamaa[at]icecapital.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 835 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 179.

www.twitter.com/skanskafinland

www.facebook.com/skanskafinland

www.skanska.fi/blogit

ICECAPITAL Housing Fund III Ky perustettiin kesällä 2012 ja sen sijoituskapasiteetti on noin 400 miljoonaa euroa. Rahasto sijoittaa varansa vapaarahoitteisiin asuntoihin, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla tai muissa kasvukeskuksissa.

www.icecapital.fi/paaomarahastot