c

Turun teatterin työmaan Taitaja

Turun teatterin työmaalla harjoittelijana työskentelevä Aleksi Survonen osallistui toukokuussa Taitaja2016-kilpailuun, jossa hän sijoittui talonrakennuksen kirvestöissä ansiokkaasti neljänneksi.

Aleksi Survonen osalllistui Taitaja2016 kilpailuun.

Taitaja-kilpailussa Aleksin ja muiden talonrakennuksen kirvestöissä finaalipaikan saavuttaneiden tehtävänä oli valmistaa puurakenteinen piharakennus. Työ piti sisällään kaiken aina työjärjestyksen suunnittelusta perustus- ja lattiatöihin, runkotöihin, ulkoverhoiluun ja vesikattotöihin.

”Mukaan kilpailuun lähdin puhtaasta mielenkiinnosta. Onhan se kiva kokeilla taitojaan ja osaamistaan”, Aleksi kertoo. ”Ensikosketuksen Taitaja-kilpailuihin sain jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani, jolloin minua pyydettiin seuraamaan semifinaaleja. Viime vuonna osallistuin jo itse kilpailuun, mutta silloin jatkopaikka jäi vielä haaveeksi. Nyt tie vei finaaliin asti ja neljännelle sijalle”, Aleksi summaa.

Kilpailuun Aleksi valmistautui koulussa rakentamalla vanhan kilpailutehtävän mukaisen pihamökin. Myös Skanskassa vietetyt harjoittelujaksot opettivat hänelle paljon käytännön tekemistä, joskin kilpailutilanne poikkesikin täysin normaalista työnteosta. ”Aikaa oli todella vähän, työn piti olla millintarkkaa ja ihmiset arvioivat tekemistä jatkuvasti muutaman metrin päästä. Aika jännittävää ja henkisesti raskasta siis”, Aleksi toteaa.

Lehtori Jarmo Linkosaari Turun ammatti-insituutista kertoo Taitaja-kilpailun tarjoavan opinnoissaan hyvin menestyville nuorille erinomaisen mahdollisuuden saada koulutuksestaan vielä vähän enemmän irti. ”Kilpailu ja siihen valmistautuminen kannustaa nuoria omaehtoiseen opiskeluun, kehittää nuoren ammattitaitoa ja parantaa hänen työelämävalmiuksiaan. Lisäksi menestyminen kilpailussa on hyvä meriitti cv:ssä ja auttaa näin myös siirtymisessä työelämään”, Jarmo kiteyttää.

”Taitaja-kilpailu, kuten myös muut vastaavat tapahtumat, ovat lisäksi tärkeitä linkkejä oppilaitosten ja yritysten välillä. Sen lisäksi, että opiskelijan tiedot ja taidot karttuvat, auttavat tällaiset yhdessä järjestetyt tapahtumat myös meitä opettajia pysymään yritysmaailman ajan hermoilla. Yritysyhteistyön myötä myös me voimme kehittää ammattitaitoamme ja näin myös ammatillisen koulutuksen laatu paranee”, Jarmo toteaa.

Kirvesmiehen paperit taskuun ja töihin Skanskaan

Opintojensa loppusuoralla oleva Aleksi valmistuu Turun ammatti-instituutista toukokuun lopulla. Kaikki opiskelunaikaiset työharjoittelut hän suoritti Skanskan työmailla – ensin Turun Telakanportissa ja sitten Turun kaupunginteatterissa. Myös ensi kesä kuluu Turun kaupunginteatterin työmaalla urakoidessa, nyt siis vastavalmistuneena kirvesmiehenä. ”Nappasimme Aleksin meille ennen kuin muut ehtivät”, nauraa Skanskan vanhempi työnjohtaja Matti Laaksonen Turun kaupunginteatterin työmaalta. ”Aleksi on ahkera, reipas ja tekee mitä pyydetään. Hänen kanssaan on mukava tehdä töitä”, Matti jatkaa.

”Skanskalaiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan heti ensimmäisestä harjoittelusta alkaen. Tänne on ollut helppo tulla, työhön on perehdytetty hyvin ja apua on saanut aina tarvittaessa. On kiva jatkaa hommia tässä porukassa edelleen”, Aleksi kiittää.

Jaa
Päivitetty: 26.6.2016