c

Telakkarantaa rakennetaan toisista välittämisen hengessä

Telakkarannan työmaa Helsingissä tervehtii punaisella matolla, katetulla tunnelilla ja lämpimällä valaistuksella. Vastaan tulee iloisia kasvoja ja huomenien toivotuksia. Mikäs työmaa tämä tällainen on?

Työmaan portilta alkavan käytävän seinillä on työntekijöiden LIFE-työpajoissa antamia lupauksia. LIFE-työpaja on muutaman tunnin mittainen keskustelutilaisuus, jossa pohditaan yhdessä uusia, turvallisempia tapoja toimia.

”Me kutsutaan tätä Tunnel of LIFEksi”, vastaava mestari Mikko Rantanen esittelee ylpeänä portilta työmaakoppiin ulottuvaa käytävää, jonka seiniä koristavat LIFE-työpajoissa annetut lupaukset.

”Kun oman turvallisuuden hyväksi annetun lupauksen näkee joka päivä ja viikko tuossa silmien edessä, se pysyy paremmin myös mielessä.”

LIFE on Skanskan välittämisen kulttuuria edistävä, monivuotinen työturvallisuushanke, joka näkyy vahvasti Telakkarannan työmaalla. Yhteistä välittämisen kulttuuria luodaan kaikille yhteisissä perehdytyksissä ja työpajoissa.

”Ensitöiksi järjestimme kaksi isompaa LIFE-tilaisuutta yhteensä 60 hengelle. Mukana oli aliurakoitsijoita ja omaa väkeä. Päätavoite oli saada ihmiset keskustelemaan ja tutustumaan toisiinsa, sillä tämä on iso työmaa ja monet ovat toisilleen ihan vieraita”, kertoo projektisihteeri Katariina Rahkola.

Huolehditaan vieraammastakin työkaverista

Jatkuvasti muuttuvalla työmaalla yhtenäiset toimintatavat, jämptit rutiinit ja toisista välittäminen ovat tärkeitä, sillä ne takaavat jokaisen turvallisuuden.

Tilaisuuksien jälkeen vieraampaakin kollegaa on helpompi tarttua hihasta ja kysyä, mistä löytyikään lähin vessa tai mistä saan uudet suojalasit. Myös avoimuus on lisääntynyt: aamuisin moikkaillaan aiempaa enemmän ja töissä vallitsee parempi yhteisen auttamisen meininki.

”Väki osaa etsiä vastauksia paremmin toisiltaan, ja urakoitsijat juttelevat enemmän keskenään. Se helpottaa työnjohtajien hommaa”, sanoo Mikko.

Hyvä mieli leviää koko naapurustoon

Välittämisen kulttuuri näkyy ja tuntuu myös työmaan aitojen ulkopuolella.

”Jos pikkulapsi vaunuissa ihmettelee työmaata, voidaan jutella, että katsopa kuinka iso nosturi tai hieno radiopuhelin. Kaikille jää kiva fiilis pienestä kohtaamisesta”, sanoo torninosturin alamies Jukka Pyykkönen.

Telakkarannan alueen päiväkodeissa ja kouluissa onkin jo käyty näyttämässä rekkaa ja kerrottu, miten liikkua turvallisesti ison kulkuneuvon lähellä. Toisella kerran kerrottiin pimeällä liikkumisesta ja tehtiin yhteinen taideteos.

Jaa
Päivitetty: 11.7.2019