Kun Lappeenrannan LUT-yliopiston opiskelijoille tultiin kertomaan Skanskan hankintatoimesta ja Oppiva-ohjelmasta, yleisössä istunut Birgitta kiinnostui heti molemmista.
”Minulla oli aiempaa kokemusta tehtaiden tuotantoympäristöistä, joten pystyin helposti hahmottamaan hankinnan merkittävyyden. Jos materiaaleja ei saada ajallaan paikalle, tehtaalla koneet seisovat. Rakennusalalla vaikutukset ovat vähintään yhtä konkreettiset”, Birgitta kertaa.
Oppiva-ohjelmassa hankintatoimen johtamista opiskelevaa fuksia kiinnosti sen jatkuvuus. Harjoitteluun pääseminen takaisi kesätyöt kolmelle vuodelle ja gradupaikkakin olisi lyöty kerralla lukkoon. Oppivaan piti hakea riittävän aikaisin, jo loppuvuodesta. Birgitta oli kärppänä hakuprosessissa mukana ja tuli valituksi.
”Skanskan keskitetyssä hankinnassa pääsin heti näkemään rakennusalan haasteita ja etuja koko talon laajuudelta. Kiinnostavinta oli päästä näkemään toimittajayhteistyötä ja toimittajapalautteiden hyödyntämistä.”
Heti ensimmäisen kesän jälkeen Birgitta sai jatkaa tuntitöitä hankintatiimissä opintojensa ohella. Etätyöt onnistuivat joustavasti Lappeenrannasta käsin.
Teoriasta todellisuuteen
Toisena kesänä harjoittelu eteni kansainvälisen hankinnan pariin ja työtehtävät laajenivat myös projektihankintaan, jossa käytiin muun muassa urakkaneuvotteluita ja toimittajan valintaa. Työmaaharjoittelu järjestyi Helsingin Jätkäsaaren Music Towerin hotellihankkeella.
”Edellisenä kesänä olimme neuvotelleet hotellille kylpyhuone-elementtien hankinnat ja siellä ne nyt olivat toimitettuina paikan päälle. Oli mahtavaa nähdä omin silmin, miten olimme projektilla onnistuneet ja voidaanko prosessia edelleen viilata paremmaksi.”
Birgitan sivuaine vastuullisuus komppaa hyvin Skanskan tapaa toimia. ”Yritys ei voi olla vastuullisempi kuin sen toimittajat. Esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteen kanssa on kaikilla vielä paljon tekemistä ja koko toimitusketju on saatava mukaan tavoitteeseen. Skanskalla sen eteen tehdään paljon töitä.”
Oppivana Birgitta kokee olevansa pysyvämpi osa tiimiä kuin perinteinen harjoittelija. ”Työtehtäväni ovat sopivan haastavia ja niissä näkee, että minuun luotetaan. Pystyn myös itse vaikuttamaan työtehtäviini omien mielenkiinnon kohteideni mukaisesti.”
Maisterivaiheen opinnot muuttuvat keväällä 2022 puolen vuoden vaihtoon aurinkoisessa Ateenassa. Vaihtosuunnitelmiin on Skanskalla suhtauduttu kannustavasti.
”Odotan jo Kreikan lämpöä, ruokakulttuuria ja saarihyppelyitä. Sen jälkeen edessä on kolmas Oppiva-vuosi ja gradun teko. Viimeisenä oppivavuotena minua kiinnostaa tuoteryhmätiimissä työskentely ja erityisesti siihen liittyvä yhteistyö Pohjoismaisella tasolla.”