TOIMITILATRENDIT

Toimintamallilla uusia ideoita

Contact image Teksti: Inger Sundelin Teksti: Inger Sundelin
Parhaat ideat syntyvät kun olemme vapaalla. Mutta miten saisimme luovuuden virtaamaan myös töissä? Tutkija painottaa aikaa ja toimintamallia. Innovoija uskoo luottamukseen ja unelmiin.

"Hassuttelu ja hullutkin päähänpistot voivat synnyttää uusia ideoita. Mutta tarvitaan myös toimintamalli – ja aikaa."

 

Mietintämyssyt, fanfaarit tai mahdollisuus palkankorotukseen eivät tee meistä luovia työntekijöitä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että muut seikat saavat luovuuden esiin.

 

– Luovat yritykset ymmärtävät, että luovuus ei synny itsestään. Uudet ajatukset ovat tervetulleita, ja yritykset käyttävät aikaa ja rahaa ideoiden kehittelyyn. Farida Rasulzada on Lundin yliopiston psykologian tohtori ja yliopistolehtori, joka on kirjoittanut kirjoja luovuudesta. Hänen mukaansa yrityksillä on selkeä toimintamalli, miten ideoita tulisi käsitellä ja kehittää edelleen.

 

– Epäonnistuminen on sallittua. Yritykset tietävät, että jokaisesta ideasta ei voi tulla menestystä. Mitä useampi työntekijä uskaltaa yrittää, sitä suuremmat mahdollisuudet on hyvien ideoiden syntymiselle. Yritykset uskovat, että jokainen työntekijä voi olla luova, jos hän saa mahdollisuuden siihen. Se ei riipu työtehtävistä.

 

– Kyse on siitä, että osaa ajatella uudella tavalla niin, että se hyödyttää yritystä. Sen ei tarvitse olla suurta ja mullistavaa. Kyse voi olla pienestä asiasta, joka parantaa arkipäivää tai yksittäistä rutiinia, toteaa Rasulzada.

 

Ideointi on luonnollinen osa työtä. Siihen ei ryhdytä silloin, kun aikaa jää jostain muusta. Yritykset käyttävät toimintamalleja, joissa on asetettu selkeät tavoitteet sekä tasapaino vapauden ja valvonnan välille. Esimiehet asettavat tavoitteet, jotka eivät kuitenkaan rajoita työntekijöitä liikaa. Kyse ei ole siitä, että pitäisimme hieman hauskaa, minkä jälkeen jokainen palaa takaisin hoitamaan omaa työtehtäväänsä. Farida Rasuldaza myöntää, että joskus on hyvä vähän hassutella ja toimia epäsovinnaisesti, jotta ideat saisivat vauhtia. Mutta tämän lisäksi on oltava toimintamalli ja aikaa. Hyvä esimerkki on Google, eräs maailman innovatiivisimmista yrityksistä, jonka työntekijöillä on lupa omistautua omille projekteilleen yhtenä päivänä viikossa. He saavat tehdä mitä haluavat edellyttäen, että kyse on hankkeesta, josta voi myöhemmin olla hyötyä yritykselle. Moni Googlen menestyneistä palveluista on syntynyt työntekijöille annetusta vapaudesta.

 

Tutkimukset osoittavat, että luovuutemme on parhaimmillaan silloin, kun luovumme totutuista rutiineista. Ajatustyöskentelymme piristyy ja käsitys elämän mielekkyydestä vahvistuu. Luovuutta voi vahvistaa esimerkiksi siten, että toimistotiloihin sijoitetaan monta tapaamispaikkaa, joissa eri työtehtäviä hoitavat henkilöt voivat tavata toisiaan spontaanisti. Tapaamisia voi olla myös toimiston ulkopuolella, lähimmässä metsänrinteessä, kahvilassa tai museossa.

 

– Luovuutemme paranee, kun teemme jotakin epätavallista. Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin uuden työmatkareitin valinnasta tai lounasrutiinin muuttamisesta. Voi mennä myös hieman pidemmälle ja vaihtaa kalenteria yhdeksi päiväksi työkaverin kanssa, kertoo Farida Rasulzada.

 

Kansainvälinen suunnittelutoimisto Doberman on valittu useasti Ruotsin parhaaksi työpaikaksi. Työtekijät neuvottelevat palkoistaan legopalikoiden avulla ja toimistotilassa on kodin tuntua. Yrityskulttuuri pyrkii yhdistämään kannattavuuden, laadun ja hyvinvoinnin.

 

– Liiketoimintaideamme perustuu uudisajatteluun, kertoo Maria Nohlström, joka toimii Dobermaninssa Employee Experience Director -nimikkeellä. Me kannustamme työntekijöitä omiin ideoihin ja teemme monet päätökset yhdessä. Se lisää luottamusta itseemme ja muihin. Heitämme vapaalle monta kertaa vuodessa ja unelmoimme, miten pystyisimme saavuttamaan uuden tason. New Yorkin -toimistomme ja yhteisyrityksemme ovat molemmat syntyneet tällaisista ideapäivistä.

 

Innovoijat saavat parhaat ideansa olleessaan vapaalla - eivät töissä.

 

Kuusi kymmenestä innovoijasta saa parhaat ideansa ollessaan vapaalla tai poissa toimistolta. Tämä tuli esille, kun Skanska Fastigheter kysyi 200 innovoijalta Tukholmassa ja Göteborgissa, mikä merkitys työpaikalla on luovuudelle. Jos he saisivat itse suunnitella työtilansa, toivomuslistan kärjessä olisi omia projekteja varten räätälöity työpaja tai ateljee, katolle sijoitettu ulkoilmakuntosali ja mahdollisuus lastenhoitoon.

 

– Uskomme, että tulevaisuuden työpaikka on jonkinlainen yhdistelmä harrastustilaa ja kotia. Meillä on parasta aikaa Tukholman eteläosassa Hammarbyn Sjöstad-alueella rakenteilla kaksi toimitaloa, Stockholm Seaside ja Stockholm 03. Kohteissa on otettu huomioon innovoijien toiveita, kertoo Skanska Fastigheterin markkinointipäällikkö Anna-Maria Kääriä.

 

Tutustu Stockholm Seaside projektiin

Viisi askelta parempaan luovuuteen työpaikalla

 

  • Toimintamalli: selkeät rajat, jotka antavat myös tilaa.
  • Luottamus: epäonnistuminen on sallittua.
  • Ajankäyttö: hyvät ideat eivät synny itsestään.
  • Monimuotoisuus: erilaisuus kannustaa ideoimaan.
  • Sitoutuminen: kaikki ideat ovat tervetulleita.