c

As. Oy Espoon Adjutantti

  • As. Oy Espoon Adjutantti

As. Oy Espoon Adjutantti edustaa ekotehokasta kaupunkiasumista, jossa rakentamisen ja asumisen ympäristötehokkuus on otettu huomioon mahdollisimman kattavasti. Adjutantti on Skanskan, Fortumin, ABB:n ja Koneen yhteistyö- ja kehityskohde. Tämän kehityskohteen tavoitteena oli löytää matala- ja nollaenergiaratkaisuja tulevaisuuden kaupunkien energiamalleiksi.

Adjutantissa toteutetiin useita edistyksellisiä uuden ajan asumisen ratkaisuja, esimerkiksi osa talon sähköstä tuotetaan katolla sijaitsevilla aurinkopaneeleilla. Tällaisten energiatehokkaiden ratkaisujen ansiosta Adjutantin ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin tavallisen vastaavan kerrostalon. Adjutantti edustaakin asumisen energiatehokkuudessa parasta A-energialuokkaa. Adjutantissa myös kannustetaan asukkaita sähkön, lämmitysenergian ja veden säästämiseen antamalla heille mahdollisuus seurata ja säädellä omaa kulutustaan huoneistokohtaisen seuranta- ja ohjausjärjestelmän avulla.

Adjutantti sijaitsee Espoon Mäkkylässä ja se valmistui toukokuussa 2012.

Hankkeen rakennusteknisestä kehittämisestä ja johtamisesta vastasi Satu Ryynänen. Kohteen  pääsuunnittelija oli arkkitehtitoimisto Gullichsen-Vormala Arkkitehdit Ky Timo Vormala.

Jaa

Etsi referenssiprojekteja

Referenssiprojektien määrä

loading
Kansainväliset projektit