c

Skanska jälleen Suomen parhaimmistoa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportoinnissa www-sivuilla

Lehdistötiedotteet 20.10.2004 8:47 CET

Skanskan kaikkien yritysten joukossa kolmanneksi parhaiksi. Suomalaisten yritysten ja julkisten organisaatioiden ympäristöraportointia on arvioitu vuosittain vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 2001 arviointi laajennettiin koskemaan ympäristöasioiden raportoinnin ohella muutakin yritysten yhteiskuntavastuun alueeseen kuuluvia asioita.Kilpailussa arvioitiin ilmoittautuneiden lisäksi kaikki pörssin päälistan yritykset sekä Suomen suurimmat listaamattomat yritykset. Kilpailun järjestivät kauppa- ja teollisuusministeriö, ympäristöministeriö, KHT-yhdistys ry, LTT-Tutkimus Oy, Taloudellinen Tiedotustoimisto, Ympäristöjohtamisen yhdistys ry ja Kauppalehti. Arviointityön tekivät LTT-Tutkimus Oy ja Helsingin Kauppakorkeakoulu.

Mukana 156 yritystä tai julkista organisaatiota

Arvioinnin kohteena olivat kaikki pörssin päälistan yritykset sekä siihen kuulumattomat suuryitykset sekä lähes 30 muuta yritystä tai julkista organisaatiota. Vuonna 2004 arvioitiin www-sivujen lisäksi yritysten erillisiä ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportteja, vuosikertomuksia ja ympäristöselontekoja. Tulokset julkistettiin 19.10.2004 Espoossa OtaEco seminaarin yhteydessä. Parhaana ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kokonaisraportoijana Suomessa palkittiin Kesko Oyj.

Parhaat www-sivuilla raportoijat

1. Fortum Oyj 2. Finnforest Oyj 3. Skanska Oy 4. StoraEnso Oyj 5. Kesko