c

Skanska viettää maailmanlaajuista työturvallisuusviikkoa 17.–23.11. jo seitsemännen kerran

Lehdistötiedotteet 18.10.2011 11:10 CET

Maanantaina 17. syyskuuta käynnistyi Skanskan vuosittainen maailmanlaajuinen työturvallisuusviikko. Yli 10 000 hankkeessa 18 maassa Skanska-konsernin 53 000 työntekijää sekä tuhannet asiakkaat, aliurakoitsijat, tavarantoimittajat ja muut yhteistyökumppanit osallistuvat työturvallisuustyöhön. Tämä tekee Skanskan seitsemännestä työturvallisuusviikosta suurimman yksittäisessä yrityksessä järjestettävän työturvallisuustapahtuman maailmassa.

 

Vuonna 2011 viikon teemana on yhteinen vastuu. ”Alun perin työturvallisuusviikon lähtökohtana oli, että jos voimme tehdä viikon töitä tapaturmitta, on se mahdollista myös pidemmällä ajanjaksolla. Nyt viikon viettäminen muistuttaa turvallisuuden tärkeydestä tehostetusti”, sanoo Skanska Oy:n toimitusjohtaja Juha Hetemäki.

 ”Vuonna 2004 aloitimme systemaattisen työn työturvallisuuden parantamiseksi Suomessa. Työ tuotti tulosta mutta parin viimeisen vuoden aikana kehitys on valitettavasti pysähtynyt. Tänä vuonna tapaturmataajuus on ollut 14,1, mikä ei ole hyväksyttävällä tasolla. Vuoden 2011 tavoitteemme on 5,5. Työturvallisuusviikko on enemmän kuin tarpeellinen palauttamaan mieleemme tapaturmien torjunnan merkityksen. Työskentelemme turvallisesti tai emme ollenkaan,” kertoo Hetemäki.

 Työturvallisuuden kehittymisen mittarina käytetty tapaturmataajuus kertoo, kuinka monta vähintään yhden päivän sairausloman aiheuttanutta tapaturmaa sattuu miljoonaa työtuntia kohden.

 Tänä vuonna viikon erityisteemana Suomessa on vaarallisten alueiden rajaaminen. Huomiota kiinnitetään oikeanlaisten suojakaiteiden ja kulkuesteiden käyttöön oikeissa paikoissa.

 Yhtenä uutena keinona työturvallisuuden parantamiseen Skanskassa avattiin syyskuussa työturvallisuuden verkkokoulu. Verkkokoulussa turvallisuusasiat on koottu yhteen paikkaan ja niitä voi opiskella ja kerrata omassa tahdissaan. Tällä hetkellä verkkokoulussa on kahdeksan erilaista kurssia.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Antti Leino, Safety Manager