c

Tapaturmat vähenivät Skanskassa lähes kolmannekseen vuonna 2009

Lehdistötiedotteet 18.2.2010 0:00 CET

Skanska eteni viime vuonna ison harppauksen rakentamisen työturvallisuuden parantamisessa. Kaikilla Skanskan Suomen ja Viron työmailla sattui vuonna 2009 yhteensä vain 39 poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, kun vastaava luku edellisenä vuonna oli 115. Tapaturmista johtuvat sairauspoissaolot vähenivät lähes kolmasosan edellisvuodesta.

”Tapaturmataajuutemme oli viime vuonna ennätyksellisen alhainen: 8,6. Kun aloitimme järjestelmällisen työturvallisuustyön vuonna 2004, luku oli 57. Olemme kyenneet vuosi vuodelta petraamaan. Suomessa rakennusalan keskimääräinen tapaturmataajuus on edelleen lähes 80, kun se muussa teollisuudessa on noin 40”, vertaa toimitusjohtaja Juha Hetemäki Skanskasta. Työturvallisuuden kehittymisen mittarina käytetty tapaturmataajuus kertoo, kuinka monta vähintään yhden päivän sairausloman aiheuttanutta tapaturmaa sattuu miljoonaa työtuntia kohden.

”Vaikka Skanskan työturvallisuus on ollut Suomessa alan kärkeä jo useita vuosia, olemme Skanska-konsernin sisäisessä maailmanlaajuisessa vertailussa olleet tähän saakka häntäpäässä. Nyt olemme päässeet kansainvälisestikin hyväksyttävälle tasolle. Tavoitteenamme on saavuttaa viiden vuoden sisällä muun teollisuuden huippu ja yltää tapaturmataajuuslukuun 1.”

”Noin puolet paikallisyksiköistämme toimi koko viime vuoden ilman ainoatakaan poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Tämä todistaa käytännössä, että tapaturmaton toiminta on mahdollista myös Suomessa talon- ja infrarakentamisen vaihtelevissa ja vaativissa työskentelyolosuhteissa. Ote ei kuitenkaan voi herpaantua, vaan työtä turvallisuuden eteen on tehtävä joka päivä”, Juha Hetemäki painottaa.

Tapaturmien mittaamisen ja tutkimisen lisäksi Skanska käyttää useita keinoja työturvallisuuden parantamiseksi. Tärkeimpiä ovat töiden huolellinen ennakkosuunnittelu, turvallisuushavainnointi, työntekijöiden jatkuva työturvallisuuskoulutus, suojavälineiden käytön tehostaminen sekä valtakunnallisen työturvallisuuskortin edellyttäminen kaikilta työmailla työskenteleviltä. Kaiken takana on johdon näkyvä sitoutuminen ja säännölliset työturvallisuuskierrokset. Työturvallisuus on olennainen osa myös projektihenkilöstön vuosittaisissa tulostavoitteissa.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä: Antti Leino, Safety Manager