c

Järvenpään Melodiapiha-kortteli valmistunut – asukkaat muuttivat sisään Saundiin ja Säveleen

Lehdistötiedotteet 4.10.2013 7.00 CET

Melodiapiha-korttelin rakentaminen Järvenpään keskustassa on saatu päätökseen, kun korttelin kuudes ja seitsemäs asuinkerrostalo, As. Oy Järvenpään Saundi ja Sävel, ovat valmistuneet. Sävelen asukkaat muuttivat uusiin koteihinsa 3.10.2013, Saundin syyskuun lopussa.

Melodiakorttelissa on viihtyisä yhteispiha.

Melodiapihan korttelin seitsemässä asuintalossa on kaiken kaikkiaan 237 asuntoa. Taloista valmistuivat ensimmäisinä Sointu, Duuri ja Svengi. Toukokuussa 2012 valmistui Rytmi ja myöhemmin Tahti, ja Saundi ja Sävel täydensivät kokonaisuuden.  Musiikillisia nimiä on innoittanut Järvenpään Puistoblues.

"Kysyntää uusille asunnoille keskustassa hyvien yhteyksien varrella näyttää riittävän. Melodiapiha on Järvenpään keskustan uusi viihtyisä korttelikokonaisuus, josta löytyy koteja erilaisiin tarpeisiin ja elämäntilanteisiin. Vapaita koteja on vielä jonkin verran jäljellä”, sanoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Markku Koivu.

”Pihasuunnittelussa on keskeisenä lähtökohtana yhteispiha, eli kortteliin ei ole suunniteltu jokaiselle talolle erillistä pihaa vaan yksi yhtenäinen, kaikkien asukkaiden käytössä oleva piha. Asukkaiden autopaikat sijaitsevat viereisen korttelin pysäköintitalossa Melodiaparkissa,” kertoo projektipäällikkö Juha Laaksonen.

Melodiapihan korttelia rajaavat Helsingintie, Yhteiskouluntie, Huvilakatu ja Oikotie.

Skanska järjestää Melodiapihan asukkaille ja uusista asunnoista kiinnostuneille kakkukahvit sunnuntaina 13.10. klo 14.00−15.30. Kakkukahvitarjoilu on juuri valmistuneen Saundin alimman kerroksen asunnossa, josta on suora käynti pihalle. Pihan huvimajassa asukkaita ja kortteliin tutustujia viihdyttää trubaduuri.

Havainnekuvia Melodiakorttelista saa Skanskan viestinnästä Liisa Salmelalta, puh. 050 374 3070, Contact.  

 

Lisätietoja:

Myynti- ja markkinointijohtaja Markku Koivu, Contact, puh. 020 719 2216

Projektipäällikkö Juha Laaksonen, Contact,
puh. 040 703 7423

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, Contact, puh. 050 374 3070 

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä maa- ja ympäristörakentaminen. Virossa Skanskan toimintaan sisältyvät rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys. Skanskan Suomen ja Viron liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2012 oli noin 980 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 460.