c

Telinetorstaita vietettiin työmailla

Lehdistötiedotteet 11.6.2010 0:30 CET

Valtakunnallinen Telinetorstai järjestettiin 10.6. jo yhdennentoista kerran. Toimintapäivän tarkoituksena on kannustaa rakennusalan yrityksiä parantamaan erityisesti putoamisturvallisuutta työmaillaan.

Telinetorstain tiedotustilaisuus pidettiin Skanskan asuntorakennustyömaalla Jontikka 2:ssa Jyväskylässä.

”Skanskan Jontikka 2:n työmaalla Jyväskylässä työturvallisuudesta huolehditaan yrityksen toimintajärjestelmän mukaisesti. Tärkeitä keinoja turvalliseen työskentelyyn ovat töiden ennakkosuunnittelu, työmaan siisteys ja järjestys sekä kaikkien työntekijöiden perehdytys. Jokaisen tehtävä on kiinnittää huomiota työympäristön turvallisuuteen, ja havaittuihin poikkeamiin pitää puuttua heti. Hyväksi keinoksi on osoittautunut turvallisuushavaintojen tekeminen. Jontikan työmaalla ei ole sattunut yhtään tapaturmaa. Suomen Skanskan tapaturmataajuus oli viime vuonna ennätyksellisen alhainen: 8,6. Meillä on toki vielä parannettavaa mutta tähänastinen kokemus osoittaa, että järjestelmällisellä työturvallisuustyöllä saavutetaan tuloksia”, kertoi työpäällikkö Raimo Jääskeläinen Skanskasta.