c

Skanskan rakentamalle Tesoman palloiluhallille Hyvän rakentamisen palkinto

Lehdistötiedotteet 30.11.2016 9.00 CET

Tampereen Ympäristö- ja rakennusjaosto on myöntänyt Skanska Talonrakennus Oy:n rakentamalle Tesoman palloiluhallille vuoden 2016 Hyvän rakentamisen palkinnon. Hallin on rakennuttanut Tampereen Tilakeskus Liikelaitos ja sen pääsuunnittelijana toimi Arkkitehdit Kontukoski Oy.

Tesoman palloiluhalli

Tampereen Ympäristö- ja rakennusjaoston mukaan Tesoman palloiluhalli on toteutettu arkkitehtonisesti korkealaatuisesti. Palkinnolla jaosto haluaa painottaa laadun merkitystä myös urheilurakentamisessa, sillä Tampereella urheiluun liittyvien rakennusten laatutaso on ollut vaatimaton 1960-luvulta asti, Hakametsän jäähallin ja Ratinan stadionin rakentamisen jälkeen. Vuonna 1994 perustettu Hyvän rakentamisen palkinto on tarkoitettu kannustamaan suunnittelijoita ja toteuttajia hyvään rakentamiseen. Ehdokkaat valitaan vuoden aikana valmistuneista kohteista.

”Tesoman uusi palloiluhalli on alusta loppuun hyvin suunniteltu ja tehty – niin hallin käytännöllisyyteen kuin ulkonäköönkin on kiinnitetty runsaasti huomiota. Julkisivun keraamiset pystysauvat ja urheiluaiheisilla varjokuvilla elävöitetyt julkisivut luovat rakennukselle mielenkiintoisen ilmeen. Myös piha-alueet on rakennettu hyvin aina polkupyöräpysäköintiä myöten. Sijainniltaan Tesoman palloiluhalli on poikkeuksellinen, sillä yleensä julkiset rakennukset sijoitetaan hyvin näkyvälle paikalla. Tesomalla palloiluhallin ja tien väliin on jätetty metsikkö, sillä se on liito-oravien elinpiiriä”, kertoo Tampereen kaupunkikuva-arkkitehti Jalo Virkki.

”Palloiluhallin laadukkaan lopputuloksen takana on ennen kaikkea rakennuttajan, pääsuunnittelijan ja rakentajan tiivis yhteistyö. Yhdessä tekemillämme ratkaisuilla saimme aikaan kompaktin, mutta näyttävän ja toimivan rakennuksen, joka palvelee käyttäjiään vuosikymmeniä”, kertoo työpäällikkö Jouko Koivula Skanskasta.

Palloiluhallista löytyvät täysimittaiset kori- ja lentopallo-, salibandy-, futsal- ja sulkapallokentät. Väliverhoilla alue saadaan jaettua kolmeen täysimittaiseen koripallokenttään, joissa on omat tulostaulut. Lisäksi hallissa on kahvio ja kuntosali. Hallin kiinteään katsomoon mahtuu yli 500 katsojaa, ja kapasiteettia voidaan lisätä siirtokatsomoilla.

Palloiluhalli täydentää erinomaisesti Tesoman liikuntatarjontaa, sillä Länsi-Tampereella on jo pitkään ollut puute sisäpalloilutiloista. Kesällä 2017 Tesoman monipuolinen liikuntatarjonta paranee entisestään, kun alueelle valmistuu uusi jäähalli. Myös jäähallin rakennuttajana toimii Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, pääsuunnittelijana Arkkitehdit Kontukoski Oy ja rakentajana Skanska Talonrakennus Oy.

Lisätietoja:

Skanska Talonrakennus Oy, työpäällikkö Jouko Koivula, puh. 0400 879 078, jouko.koivula[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi

Tampereen kaupunki, kaupunkikuva-arkkitehti Jalo Virkki, puh. 0400 449 135, jalo.virkki[at]tampere.fi

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2015 oli noin 821 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 095.