c

Kauppakeskus IsoKristiina, Lappeenranta

  • Kauppakeskus IsoKristiina
  • IsoKristiina sisältä

Skanska on uudistanut ja laajentanut Lappeenrannan keskustassa sijaitsevan IsoKristiinan kauppakeskuksen.

IsoKristiinassa on vuokrattavaa pinta-alaa 34 000 neliömetriä, josta 27 000 neliömetriä on liiketilaa. Kauppakeskuksessa on noin 80 erilaista liikettä ja palvelua, joissa on mukana suomalaisia ja kansainvälisiä brändejä.

Haastava rakennustyö vilkkaassa kaupunkikeskuksessa

Kauppakeskus IsoKristiina on esimerkki haastavasta rakennustyöstä keskellä kaupunkikeskustaa sekä toimivaa kauppakeskusta. Työturvallisuus, ympäristöarvot ja hyvä yhteistyö alueen muiden toimijoiden kanssa muodostivat yhdessä vastuullisen rakentamisen kokonaisuuden.

Eri sidosryhmien informointi hankkeen etenemisestä sekä logistiikka nousivat keskeisiksi toimiksi, joilla varmistettiin ihmisten ja ympäristön turvallisuus sekä parannettiin toiminnan tehokkuutta. IsoKristiinan saneerattava osa oli vanha rakennus, jonka sijainti kaupungin keskustassa antaa osaltaan hyvät mahdollisuudet kiinteistön ympäristövastuulliseen käyttöön.

Ympäristötehokas ajattelu ohjaa rakentamista

IsoKristiina on saanut kultatason LEED®-ympäristöluokituksen. Skanska vastasi hankkeessa sertifiointiprosessin läpiviennistä ja energiatehokkuuslaskelmista sekä ympäristötavoitteiden saavuttamisesta tilaajan toivomalla tavalla. LEED (Leadership in Energy and Environmental Design) on kansainvälisesti tunnettu ja laajasti käytössä oleva rakennusten ympäristöluokitus. LEED-suunnittelu näkyikin työmaan arjessa monella tapaa, muun muassa tietojen keräämisessä ja hankinnassa. Kauppakeskustyömaalla jätehuolto suunniteltiin ja toteuttiin huolellisesti. 

Etsi projekteja

Projektien määrä

loading