c

Vt 8 Sepänkylän ohikulkutie, Vaasa

  • Sepänkylän ohikulkutie
  • VT 8 Sepänkylän ohitustie
  • Sepänkylän ohikulkutiebn silta

Skanska rakensi Sepänkylän ohikulkutien valtatie 8:lle Vaasan Kotirannan ja Mustasaaren Stormossenin välille. Tieosuuden Kotiranta–Stormossen pituus on noin 9 kilometriä, ja se sisältää 13 liittymää ja 9 siltaa.

Nelikaistaisena ja eritasoliittymien ansiosta uusi ohitustie on parantanut liikenneturvallisuutta ja lisännyt liikenteen sujuvuutta. Lisäksi raskasta liikennettä on siirtynyt pois ns. Kokkolantieltä, joka kulkee Sepänkylän taajaman läpi.

Hankkeen urakkasumma oli noin 41 miljoonaa euroa. Rakentaminen aloitettiin syyskuun 2011 alussa, ja tie valmistui marraskuussa 2014.

Ympäristötehokkaita vaihtoehtoja tieurakkaan

Skanska on löytänyt tierakenteen suunnittelussa teknisiä ratkaisuja, joiden ansiosta esimerkiksi maamassojen siirtäminen vähenee merkittävästi. Kuljetusten väheneminen lisää hankkeen ympäristötehokkuutta.

Ohikulkutien toteutuksessa oli ympäristönäkökulmasta monta haastetta. Tielinjalla oli happamia sulfidimaita, jotka oli alun perin suunniteltu massastabiloitaviksi ja pois vietäviksi. Skanskan ratkaisussa sulfidimaat stabiloitiin pilari- ja massastabilointia käyttäen ja jätettiin paikoilleen. Tämä vähensi muun muassa kaivutöiden määrää, kuljetustarpeita ja materiaalin hankintatarpeita sekä sulfidimaihin liittyviä riskejä.

Ratkaisun avulla pystyttiin tiehankkeen hiilijalanjälkeä pienentämään noin 20 000 tonnia, mikä vastaa noin 2 200 keskivertosuomalaisen vuosittaista jalanjälkeä.

Sepänkylän ohikulkutien hankkeessa ympäristö otettiin muutenkin huomioon tarkasti. Suurin osa hankkeen materiaaleista hankittiin työmaan lähialueilta, 98 prosenttia rakennusjätteistä ohjattiin hyötykäyttöön joko materiaalina tai energiana ja juomakelpoista vettä käytettiin ainoastaan työmaan sosiaalitiloissa. Tien läheisyydessä asustavat liito-oravat ja läheisen järven linnusto huomioitiin muun muassa tien suunnittelussa ja melusuojauksen sijoittelussa.

Tietomallintamisen hyödyntäminen

Valtatie 8 Sepänkylän ohikulkutie oli Liikenneviraston pilottikohde tietomallintamisessa. Skanska vastasi tien rakentamisesta sekä suunnittelun ohjauksesta ja tietomallien käytön kehittämisestä. Ohikulkutien sekä siihen liittyvät sillat ja rakenteet mallinnettiin ja malleja käytettiin mm. koneohjaukseen ja määrien laskentaan. Hanke oli osa RYM SHOK -tutkimusohjelmaan kuuluvaa Infra FIMBIM -pilottiohjelmaa.

Etsi projekteja

Projektien määrä

loading