Mitä LEED tarkoittaa Lintulahdessa?

Lintulahden toimistotalohankkeessa olemme ympäristötehokkuuden vuoksi muun muassa valinneet vähäpäästöisiä materiaaleja ja käyttäneet energiatehokkaita suunnitteluratkaisuja. Lisäksi talon tulevia käyttäjiä perehdytetään ja kannustetaan ympäristötehokkuuteen.

Lintulahden tontti on aikaisemmin ollut saastunut maa-alue, joka on nyt puhdistettu ja otettu käyttöön. Talo sijaitsee hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella, ja se eheyttää olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta täydennysrakentamisella.

Lintulahden pysäköintitilat ovat maan alla parkkihallissa. Asfaltoidut maanpäälliset parkkialueet synnyttävät suuria lämpösaarekkeita, joista aiheutuu kuormitusta ympäristölle. Parkkihallien suosiminen on siis ekotehokkaampi valinta. Talon toimistojen jäähdyttämiseen puolestaan käytetään kaukokylmää.

Talon vesikalusteet kuluttavat mahdollisimman vähän vettä. Sisustusmateriaalit ovat mahdollisimman vähäpäästöisiä.

Rakennuksen sisälle saadaan runsaasti päivänvaloa, joten siellä selvitään pienemmällä keinovalon määrällä kuin tavanomaisissa toimistotaloissa. Näin säästetään valaistukseen kuluvaa energiaa.

Niitä, jotka talossa tulevaisuudessa työskentelevät, kannustamme ympäristötehokkuuteen esimerkiksi laitevalintojen, jätteiden tehokkaan lajittelun ja energiansäästövinkkien avulla.

Lue lisää seuraavista aiheista:

LEED - maailmanlaajuinen rakennusten ympäristösertifikaatti

Miten rakennus voi saada LEED-sertifikaatin?

Mitä hyötyä on LEEDistä ja ympäristötehokkaasta rakentamisesta?

Miten Skanska on hyödyntänyt LEEDiä?

Ketkä LEEDiä käyttävät ja ylläpitävät?

Millaisissa rakennushankkeissa LEEDiä voi käyttää?

Lue lisää Lintulahden projektisivut!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteyshenkilö: Mia Andelin, Projekti-insinööri
Puhelin: +358 20 719 2330
Sähköposti Mia Andelin »

Haluatko tietää lisää LEEDistä? Lue järjestelmästä US Green Building Councilin sivuilta.