Olet täällä

Skanska Suomessa

Täältä löydät tietoa Skanskan toiminnasta Suomessa

Sulje

Pauli: "Työpaikka, jossa kehittyy tehtävien mukana"

Pauli jäi Skanskaan töihin kesäharjoittelun jälkeen, koska talo tarjosi hyvän tiimihengen ja monipuolisia kehitysmahdollisuuksia. ”Ei ollut syytä vaihtaa”, hän perustelee.

Syitä jäädä sen sijaan löytyi: "Työnantajana Skanska on mielestäni luotettava. Täällä panostetaan esimiestyöskentelyyn. Skanskassa on mielestäni myös hyvä tiimihenki. Kukaan ei tee töitä yksin."

Pauli näkee työssään myös Skanskan kansainvälisyyden. "Se näkyy kaikissa toimintajärjestelmissä ja kansainvälisissä tiedotteissa. Myös osa hankinnoista tehdään ulkomailta."

Pauli kertoo oppivansa työssä aina jotain uutta, koska erilaisten tehtävien mukana kehittyy. Hän on käynyt läpi konsernin sisäisiä koulutusohjelmia. Pauli suosittelisi Skanskaa muillekin:

"Ilman muuta. Työnkuvat vaihtelevat paljon, ja täällä on mahdollisuuksia tehdä monenlaisia asioita. Skanska on luotettava, iso työnantaja. Voiko sen paremmin sanoa?"

Pauli Rissanen