Olet täällä

Skanska Suomessa

Täältä löydät tietoa Skanskan toiminnasta Suomessa

Sulje

Kati: "Työmaalta kansainväliselle uralle"

”Tulin Skanskaan vähän vahingossa, ensin työmaalle ja sitten tekemään gradua”, Kati kertoo. Siitä alkoi nousu, joka johti kansainväliselle uralle.

Kati tuli Skanskalle vielä opiskellessaan ja teki talossa myös gradunsa. Oppiminen ei kuitenkaan loppunut gradun jälkeen. Työelämään suoraan koulusta siirtyneenä hän on oppinut toimimaan kansainvälisessä yrityksessä ja toisinaan työmaillakin.

Nyt hän toimii Pohjoismaisessa hankintayksikössä ja työskentelee päivittäin ympäristötehokkuuden parantamiseksi. "Otamme kaikissa kausisopimuksissa huomioon ympäristötehokkuuden. Hankinnassa pyritään selvittämään toimittajan ympäristöperiaatteet. Emme käytä haitallisia aineita ja kierrätämme mahdollisimman paljon."

Työ hankinnassa on vahvasti kansainvälistä. "Työtä tehdään usein kansainvälisissä tiimeissä, joihin kuuluu ihmisiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Puolasta ja Tšekistä. Pohjoismaisella tasolla ollaan tekemisissä päivittäin."

Kati haluaisi tulevaisuudessakin työskennellä hankinnassa ja kehittää sitä. Hän kertoo olevansa ylpeä omasta etenemisestään hankinnan parissa.

Kati Saario