Johannan työpäivät ovat kuin suklaakonvehdit
Projekti-insinööri Johanna Kumpulaisen työpäivät ovat kuin suklaarasian konvehdit. Jokainen on erilainen, mutta mieluinen.
"Teen laskentaa, hankintaa ja työmaan aputoimia. Parasta on se, kun saa oppia jotain uutta", Johanna valottaa.
Jyväskylässä työskentelevä Johanna aloitti Skanskalla vuoden 2007 toukokuussa ja työskenteli mitta-apumiehenä Niemisjärvellä. Maanmittaustekniikkaa opiskellut Johanna siirtyi sittemmin toimistoon laskenta- ja hankintahommiin.
"Käytännön työn riskien arviointi on haastavaa, sillä kokemukseni rakentamisalalla työskentelystä on vielä lyhyt eivätkä piirustuksetkaan aina ole niin tarkkoja. Myös ajankäyttö on haaste, sillä työpäiväni muodostuvat moninaisista tehtävistä."
Mikäli työmailla tarvitaan mittausapua, Johanna rientää paikalle. S-market Äänekosken työmaalla Johanna on auttanut mittamies Seppo Savolaista tietoteknisissä asioissa. Miehen ollessa joskus poissa Johanna myös tuuraa.