Jennaa kiinnostavat työnjohtotehtävät

"Pääsin Skanskalle ensin kesätöihin ja viihdyin niin hyvin, että hain tänne oppisopimuskoulutukseenkin. Rakennusala tuntui omalta jutulta ja tykkään konkreettisesta tekemisestä."

Jenna Hakku"Kerran kuussa oli teoriajakso, jossa käytiin läpi kaikkea talonrakentamiseen liittyvää", Jenna kertoo keväällä 2008 päättyneestä oppisopimusajastaan, jossa pääpaino oli työssä oppimisella.

Tällä hetkellä Jenna opiskelee rakennusinsinööriksi ammattikorkeakoulussa ja työskentelee osa-aikaisesti Skanskalla.

Jenna ei koe työskentelyä miesvaltaisella alalla hankalaksi. "Aloittaessani olin Skanskan ainoa oppisopimuksella opiskeleva tyttö ja työmaallakin pitkään työskentelin yksin miesten seassa. Minut on otettu kuitenkin tosi hyvin vastaan. Tyttöys on ollut enemmänkin positiivinen juttu. Rakennusalalla kyllä pärjää, jos osaa toimia ryhmässä ja on oma-aloitteinen."

Parasta Jennan mielestä hänen työssään on monipuolisuus. "Olen ollut mukana esimerkiksi väliseinien rakentamisessa ja valutöissä. Eniten pidän kuitenkin sisävaiheen kirvestöistä",  Jenna kuvaa työpäiviään. Tulevaisuudessa häntä kiinnostavat myös työnjohtotehtävät.