Janita yhdistää työkokemuksen hankkimisen ja opiskelun

”Skanskan OPPIVA -harjoitteluohjelman kautta pääsee suorittamaan kaikki opiskeluihin kuuluvat työharjoittelujaksot samassa firmassa”, kertoo 24-vuotias rakennustuotantotekniikan opiskelija Janita Honkanen, joka saa ohjelman päätökseen keväällä 2010. ”Ensimmäisen työharjoittelun jälkeen talon tavat ovat jo tuttuja, eikä kaikkea tarvitse lähteä selvittämään nollasta.”

Janita Honkanen

 

Harjoitteluohjelma on ammattikorkeakoulujen ja korkeakoulujen kahden ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu paketti, johon kuuluu käytännön työn ohella myös teoriaa. Lisäksi ohjelmassa tehdään yhteistyössä yrityksen kanssa projektitöitä, jotka ovat samalla myös osa opintoja. Janita itse tekee parhaillaan työmaalla projektityötä parina päivänä viikossa – muu aika kuluu koulussa teoriaopintojen parissa.

OPPIVAsta opiskelijat saavat eväitä työnjohtajina ja esimiehinä toimimiseen. Janitakin suunnittelee pyrkivänsä työnjohtajan hommiin valmistuttuaan vuoden 2010 syksyllä Metropolia-ammattikorkeakoulusta rakennusinsinööriksi.

Vaikka rakennusalalla työskentelevistä enemmistö on edelleen miehiä, Janita ei ole kokenut jäävänsä työmaiden miesporukassa ulkopuoliseksi. ”Minuun on suhtauduttu positiivisesti ja ennakkoluulottomasti. Sitä paitsi viimeisimmällä työmaallani työmaainsinöörikin on nainen, ja rakennesuunnittelijoistakin yhä useammat ovat nykyään naisia”, sanoo Janita.

Vaikka palkallakin on merkitystä, Janitasta kaikkein tärkein asia työpaikassa on hyvä ilmapiiri: ”Kommunikoinnin täytyy pelata ja esimieheltä täytyy saada aikaa ja palautetta.”  Työpäällikkönsä kanssa Janitalla onkin hyvät ja mutkattomat välit.

Janita painottaa, että työntekijät tekevät hyvän työnjohtajan. ”Työntekijöiltä oppii todella paljon, ja molemminpuolinen arvostus on se, mistä kaikki lähtee.” Janitan mukaan töiden sujuminen on myös kiinni omasta aktiivisuudesta.  ”Olen itse oma-aloitteinen, ja sellaisella asenteella pärjää”, hän toteaa.

Janita on aktiivinen myös vapaa-ajallaan ja osallistuu opiskelijatapahtumiin. Lisäksi hän käy koiransa kanssa agilityssä ja näyttelyissä sekä suuntaa mielellään keikoille kuuntelemaan heviä. Liikuntaharrastuksista hän on ehtinyt kokeilla niin koripalloa, tanssia, sählyä, jääpalloa, nyrkkeilyä kuin karateakin. ”Kyllästyn helposti ja vaihdan lajia tiuhaan, mutta olen toisaalta avoin kokeilemaan kaikkea uutta”, hymyilee Janita.