Olet täällä

Skanska Suomessa

Täältä löydät tietoa Skanskan toiminnasta Suomessa

Sulje

Melua ja mökää - Näin ratkaiset avokonttorin ongelmat

Melua ja mökää

Avokonttorissa työskentelyssä on omat etunsa. Tilassa syntyvä melu voi kuitenkin asettaa haasteita. Omat aivomme vaikuttavat siihen, miten me reagoimme ympäristöömme. Tässä on muutama hyvä neuvo, joilla voi parantaa työrauhaa.

Teksti: Kari Aase: Kuvitus: Gustav Dejert

Päivä avokonttorissa voi joillekin olla lähes paratiisi, jossa saa toteuttaa luovuuttaan vapaasti. Toisille se on kakofoninen tila, jossa on toivotonta saada mitään aikaiseksi.

– Toiset häiriintyvät helpommin erilaisista äänistä, sanoo Anna Magnusson, neurofysiologi ja dosentti Karolinska Institutetista.

Syy toisten herkkyyteen johtuu siitä, että aivomme toimivat eri tavalla. Jotkut toimivat simultaanisesti ja pystyvät käsittelemään suuren määrän informaatiota yhdellä kerralla. He voivat keskittyä yhteen asiaan, vaikka ympärillä on erilaisia ääniä.

– Toisten aivot toimivat sekventiaalisesti ja käsittelevät vain yhtä asiaa kerrallaan. Kuulun itse tähän joukkoon. Nämä ihmiset häiriintyvät aina helpommin.

Eri äänet vaikuttavat eri tavoin siihen, miten me häiriinnymme, ja monotoninen ääni ei ole suinkaan pahin näistä.  Esimerkiksi keskustelu, josta pystyy erottamaan sanoja, häiritsee keskittymistä kaikkein eniten. Me kuulemme korvilla mutta kuuntelemme sydämellä.

– Tämä johtuu siitä, että kun me olemme kielen kanssa tekemisissä esimerkiksi lukemalla tai kirjoittamalla, me käytämme sitä aivopuoliskoa, joka käsittelee semanttisia prosesseja eli sanojen merkitystä, selittää Helena Jahncke, Gävlen korkeakoulun tutkija. Hän on tutkinut väitöskirjassaan sitä, miten taustaäänet vaikuttavat kognitiiviseen työhön, väsymykseen ja stressiin.

Prosessi on sama kuin silloin, kun korva poimii ääniä keskustelusta.

– Me emme voi sulkea korvia ja tekstin ymmärtämiseen käyttämämme aivopuolisko käsittelee myös keskustelua, jonka kuulemme. Syntyy eräänlainen yhteentörmäys ja me menetämme lyhytkestoisesta muistista tärkeää informaatiota ja keskittyminen häiriintyy.

Miten avokonttorin ääniympäristöä voisi sitten parantaa? Anna Magnussonin mukaan toimenpiteisiin kannattaa ryhtyä jo strategisella tasolla ja analysoida, millaista henkilökunta on ja millaisia heidän työtehtävänsä ovat.

– Jos haluaa rakentaa ympäristön, jossa vuorovaikutuksen merkitys on suuri, voi avokonttori olla täydellinen ratkaisu. Mikäli työntekijät ovat analyyttisesti toimivia ongelmanratkojia, voi avokonttori olla pahin mahdollinen vaihtoehto.

Erilaiset apuvälineet, kuten taustamelua vaimentavat kuulokkeet ym., eivät saa juurikaan tukea Helena Jahnckelta.

– Avokonttorin äänimaiseman vaimentaminen apuvälineillä on kovin helppo ratkaisu. Se voi toimia täydentävänä tekijänä, mutta toimiva ääniympäristö on rakennettava perustekijöistä.

Kuusi askelta parempaan äänimaisemaan:

  1. Tee analyysi. Käy läpi työntekijät, miten he suhtautuvat meluun ja minkä seikkojen täytyy olla työtehon kannalta kunnossa.
  2. Kerää samanlaiset toiminnot yhteen. Keskustelut häiritsevät eniten ja yhdessä työskentelevät ihmiset kannattaa kerätä yhteen.
  3. Ota käyttöön hiljainen tila. Tiloihin on oltava helppo pääsy esimerkiksi henkilöillä, jotka puhuvat paljon puhelimessa.
  4. Muuta akustiikkaa. Hanki ääntä vaimentavia mattoja, huonekaluja, katto- ja seinälevyjä jne.
  5. Ottakaa käyttöön yhteiset säännöt. Puhelin voi olla äänettömällä, mahdolliset keskustelut voidaan käydä muita häiritsemättä.
  6. Ottakaa käyttöön lepoalueet. Esimerkiksi kahvihuoneissa ja ruokasalissa voi rentoutua.